Varvastossutyöskentelyn aloittaminen, osa 3: Tossujen sovittaminen

Tänään perehdyn tekstissäni sopivan varvastossuparin sovittamiseen ja ostamiseen. Minulla kesti pitkään löytää omaan jalkaani sopivat tossut. Yksi syy tähän oli se, etten löytänyt hyvää kärkitossujen sovittajaa - siihen aikaan lähimmässä tanssitarvikeliikkeessä usein yritettiin myydä oppilaille liian pienet tossut, jotta niitä menisi useammin kaupaksi. En muutenkaan hoksannut, että kaverin jalkaan täydellisesti sopivat tossut eivät välttämättä toimi minulla. Tietoa on saatavilla nykyään ihan eri tavalla kuin ennen, mutta välttämättä kaikki tieto ei ole oikeaa tai hyödyllistä. Niinpä yritän tässä postauksessani tuoda esiin omasta mielestäni tärkeitä kohtia etenkin ensimmäisiä kärkitossujaan ostaville oppilaille. Mikäli olet eri mieltä tai kirjoituksesta puuttuu mielestäsi jokin tärkeä seikka, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja ja kysymyksiä!

Kuva

Oma kärkitossuhistoriani

Ensimmäiset tossuni olivat Anniel-merkkiset varsin taipuisat varvastossut. Tossut ovat minulla edelleen tallessa ja muistan yhä, millainen katastrofi oli, kun tanssikassissani ollut viinimarjamehupullo vuoti ja värjästi tossujeni kärjet violeteiksi. Opin siis kantapään kautta, että tanssitunneilla ei kannata juoda muuta kuin vettä. ;)
Yritin tätä postausta varten etsiä ensimmäisiä kärkitossujani, mutta nähtävästi olen arkistoinut ne niin hyvään talteen, etten löydä paria tähän hätään mistään.

Seuraavaksi siirryin Gamban tossuihin, mutta malli osoittautui omalle jalalleni turhan leveäksi. Gamboista siirryinkin varsin pian kaverin suosituksesta Grishkoihin, joilla tanssin monta vuotta. Sen jälkeen ostin vielä yhdet Blochin tossut, jotka tosin eivät sopineet ollenkaan omaan jalkaani. Loppujen lopuksi päädyin (jälleen kaverin suosituksesta) Gaynor Mindenin varvastossuihin, jotka istuvat omaan jalkaani kuin hansikkaat. Ihaninta Gaynoreissa on niin kestävyys sekä se, ettei tossua tarvitse käytännössä "sisäänajaa" ollenkaan; muutaman tunnin jälkeen tossut ovat täydellisesti muotoutuneet minun jalkoihini.

Gaynor Mindenit

Pehmusteet

Ensimmäinen tossuostoksilla muistettava asia on, että sovittaessa ei pidä käyttää paksua sukkaa. Varvastossuja pidetään yleensä balettisukkahousujen kanssa, joten sovitussukan on hyvä olla samaa materiaalia. Lisäksi tossuja sovittaessa tulisi käyttää pehmustetta, mikäli sellaista aikoo käyttää myös varvastossujen kanssa. Kannattaa huomioida, että on olemassa hyvin erilaisia pehmusteita, joten tossu tulee sovittaa sen pehmusteen kanssa, jonka aikoo itselleen hankkia tai joka on jo valmiiksi itsellä.

Minun baletinopettajani opetti meidät aikoinaan käyttämään käsipaperia pehmusteena. Käsipaperi on minusta kuitenkin todella kovaa, joten en sitä suosittelisi ensisijaisesti kenellekään. Käsipaperista siirryinkin itse varsin pian lampaanvillaan, joka imee jaloista kosteutta. Lampaanvilla kuitenkin paakkuuntuu nopeasti, joten sitäkään en pidä parhaimpana vaihtoehtona. Oman kokemukseni mukaan monet suosivat silikonisia pehmusteita, jotka ehkäisevät herkkäjalkaisilla todella hyvin kipua sekä säilyttävät muotonsa erinomaisesti. Minulla itselläni ei ole koskaan ollut tarvetta kovin kummoiseen pehmusteeseen, vaan olen pärjännyt pelkillä vaahtomuovipehmusteilla. Jotkut tanssijat eivät käytä ollenkaan pehmusteita, sillä he eivät tarvitse niitä tai kokevat tuntuman lattiaan häviän pehmusteiden kanssa. Kaikilla minun oppilaillani on kuitenkin tähän mennessä ollut jonkinlainen pehmuste käytössä.


Sovittaminen

Sovittaminen riippuu jossain määrin aina sovittajasta. Ihannetilanteessa baletinopettaja tulee yhdessä oppilaidensa kanssa sovittamaan kärkitossuja. Koska tämä ei kuitenkaan välttämättä ole mahdollista, olen itse ohjeistanut omat oppilaani aina näyttämään tossunsa minulle ennen kuin he ompelevat niihin nauhat tai muuten sisäänajavat tossujaan. Näin ollen tossut voi vielä palauttaa tai vaihtaa, jos ne eivät mielestäni ole sopivat oppilaan jalkaan.

Kun tossu laitetaan jalkaan, katson sen istuvuutta yleensä ensin siten, että oppilas seisoo koko jalallaan (ei siis vielä kärjellä). Varvastossun kärkiosa, eli boksi (englanniksi box) on kovempi kuin muu osa tossua. Boksin pitää myötäillä tiiviisti jalkaa, mutta luonnollisestikaan se ei saa aiheuttaa puristuksen tunnetta. Perussääntönä pidän sitä, että sormenpää mahtuu tossun sisälle.
Pyrin myös katsomaan, että reunat (englanniksi wings) tulevat tarpeeksi ylös. Jos nämä reunat jäävät liian alas, ne saattavat päästä isovarpaan liikkumaan väärään asentoon. Liian ylös noustessaan reunat kuitenkin haittaavat puolivarvasasentoa. Sama koskee myös tossun liian korkeaa vamppia (englanniksi vamp). Liian pitkä vamppi haittaa varpaille nousemista, mutta liian lyhyenä se saattaa aiheuttaa varpaiden ulos pullistumista.

Varvastossun anatomia

Tossun koko on oikea silloin, kun varpaat eivät kipristy vaan pysyvät suorina tossun sisällä. Toisen asennon demi-plié on hyvä tapa testata tätä; varpaan kärkien pitäisi juuri ja juuri osua kärkeen. On myös syytä tarkistaa, ettei tossun kantaosa nouse liian ylös, jotta se ei ärsytä akillesjännettä. Mikäli tossu on liian lyhyt, kanta putoaa alaspäin eikä tossu meinaa pysyä jalassa.

Kun tossu näyttää sopivalta, pyydän oppilasta seisomaan myös kärjellä - ensin ilman painoa ja sitten painon kanssa. Tossun tulisi istua hyvin myös silloin, kun nilkka on ojennettu. Mikäli tossuun tulee liikaa satiiniryppyjä, saattaa se olla liian iso oppilaan jalalle. Saatiinin kiristyminen äärimmilleen puolestaan tarkoittaa sitä, että tossu on liian pieni. Katson myös aina, ettei tossun kantaosan pohja kierry jompaankumpaan suuntaan ja että se nousee tarpeeksi ylös kohti oppilaan kantapäätä.

Seuraavassa tekstissä perehdyn varvastossujen nauhojen ompeluun sekä tossujen sisäänajoon. Liitän tähän loppuun vielä Lisa Howellin videon varvastossujen sovituksesta; hän näyttää ja selittää mielestäni todella selkeästi, miten tossuja tulee sovittaa: Varvastossujen sovittaminen.