Toivepostaus: Yliojentuvat jalat

Tällä kertaa toivepostauksissa perehdytään yliojentuviin jalkoihin sekä niiden haittoihin. Käsittelen aluksi yleisesti hypermobiliteettia ja sen jälkeen syvennyn erityisesti yliojentuviin polviin. Muistakaa jälleen kommentoida ja kysyä, mikäli jokin asia askarruttaa! :)


Hypermobiliteetti, eli yliliikkuvuus

Usein yliojentuvista polvista kärsivivät tanssijat ovat muutenkin yliliikkuvia, eli hypermobiliteetteja. Tällaiset tanssijat yleensä pitävät venyttelystä, koska he kokevat olevansa siinä hyviä ja venyttelyn olevan heille helppoa. Toisaalta taas yliliikkuvuuteen saattaa myös liittyä kokemus jäykkyydestä, sillä yliliikkuvuuden vuoksi lihakset joutuvat tekemään todella paljon töitä pitääkseen vartaloa oikeassa asennossa. Tämä luonnollisesti aiheuttaa jännitystiloja koko kehoon, mikä puolestaan aiheuttaa jäykkyyttä.

Hypermobiliteetti johtuu perinnöllisestä poikkeamasta kollageenissa. Kaikkialla kehosssa on kollageenista rakentuvaa sidekudosta, esimerkiksi lihaskalvoissa, jänteissä ja nivelissä. Koska kollageeni on venyvää, se ei tue nivelrakenteita tarpeeksi. Usein yliliikkuvuutta jopa ihaillaan, mutta esimerkiksi balettitanssijan ammatissa ei voi toimia, mikäli on hypermobiliteetti. Loukkaantumisriski on silloin liian suuri.

Kollageenia

Yleisiä hypermobiliteetin oireita ovat erilaiset nivel- ja lihassäryt. Usein myös ylimääräinen nivelten naksuminen sekä esimerkiksi polvilumpion tai olkapään sijoiltaanmeno sekä toistuva nivelten lukkiutuminen tai altapettämisen  tunne kuuluvat hypermobiliteetin oireisiin. (Toki kannattaa huomioida, että joksus edellämainitsemani vaivat saattavat johtua myös muista syistä.) Niinpä hypermobiliteetin tanssijan kannattaisikin minusta aina hakeutua esimerkiksi fysioterapeutin luokse, joka osaa neuvoa oikeanlaiset harjoitteet kehon hallinnan parantamiseksi.

Polvien yliojentuminen

Polvien yliojentumisen tunnistaa parhaiten silloin, kun tarkastelee itseään sivusuunnasta jalat parallelissa. Normaalisti ojentuvat jalat näyttävät sivulta katsottuina suorilta, mutta yliojentuvat polvet ikään kuin kaareutuvat taaksepäin. Usein esimerkiksi jalkojen ensimmäisessä asennossa yliojentuvien polvien vuoksi kantapäiden väliin jää tilaa. Mitä isompi väli kantapäiden välissä on sitä yliojentuvammat polvet yleensä ovat.

Vasemmalla yliojentuvat polvet, oikealla pitkiksi ojennetut  polvet. Kuva

Yliojentuvia polvia kutsutaan termillä genu recurvatum (genu = polvi, re-curvus = taaksepäin taipunut). Polvien yliojentuminen on yleisempää naisilla kuin miehillä ja vielä yleisempää sellaisilla ihmisillä, jotka muutenkin kärsivät hypermobiliteetista. Kun polvi pääsee yliojennukseen, eivät etureiden lihakset tee töitä, vaan tanssija ikään kuin roikkuu niveliensä varassa. Tällöin myös nivelsiteet venyvät, mikä on haitallista. Nivelsiteiden tehtävä kun on tukea kehoa, ei venyä.

Genu recurvatum

Usein yliojentuvista polvista kärsivällä tanssijalla on polvikipuja, jotka hellittävät kun hän oppii ojentamaan jalkansa pitkiksi sen sijaan, että lukitsisi polvet yliojennukseen. Kun yliojentuvia polvia tuodaan suoralle linjalle, tuntuu tanssijasta itsestään siltä, että hänen polvensa ovat koukussa. On kuitenkin erittäin tärkeää hakea polvet suoraan linjaan silloin, kun kehon paino on jalkojen päällä. Tästä käytetään termiä suljettu kineettinen ketju. Esimerkiksi arabeskissa tukijalka on suljetussa kineettisessä ketjussa kannattaen kehon painoa, jolloin polvea ei saa viedä yliojennukseen. Sen sijaan työjalka on avoimessa kineettisessä ketjussa, koska sen päällä ei ole painoa. Näin ollen työjalan saa huoletta yliojentaa ilman, että se on haitallista nivelille tai nivelsiteille.

Kärsitkö sinä hypermobiliteetista tai yliojentuvista polvista?

Venyttelyohjeita, osa 3: Liikkuvuusharjoittelun perusperiaatteet

Venyttelyohjeita-sarjan kolmannessa (tässä ensimmäinen ja toinen venyttelyohjeita-kirjoitus kiinnostuneille) osassa keskitymme liikkuvuusharjoittelun perusperiaatteisiin. Mielestäni tärkeintä on ymmärtää, että venyttelyssä pyritään parantamaan ihmisen kehonhallintaa ja kudosten joustavuutta. Liikkeet täytyy aina suorittaa tarkasti kehoa kuunnellen ja hengitystä korostaen. Lisäksi ne tulee aloittaa rauhallisesti ja hallitusti; liikkeiden nopeutta voidaan lisätä vasta kun hallinta ja suorituksen täsmällisyys mahdollistavat sen. On myös huomattava, että keho muutuu iän myötä varsin paljon, joten samanlaiset metodit eivät sovi kaikille. Itse pyrin myös painottamaan sitä, ettei venyttelyn kuulu sattua. Sen pitää tuntua, mutta ei missään tapauksessa tuottaa kipua.

Lihaskalvot
Lihasta ympäröi pinnallinen faskia, eli lihaskalvo. Syvemmällä lihaksistossa on myös ohuempia faskioita, sillä kaikkia lihaksen rakenteita ympäröi oma kalvonsa. Kun lihasta venytetään, sen liikkuvuutta rajoittaa ensisijaisesti lihaksen jännitystila. Lihaskalvojen merkitys venyttelyssä on suuri, koska supistuvan lihaksen voimantuotto tapahtuu lihaskalvojen sekä jänteiden kautta. Näin ollen hyvin kireä faskia voi rajoittaa venyvyyttä, ja sen pituuden lisääminen voi kestää kuukausia.

Hermosto
Hermosto on laaja ja yhteinäinen rakenne, joka periaatteessa kattaa koko kehon. Siihen kuuluvat keskushermosto, joka muodostuu aivoista ja selkäytimestä, sekä ääreishermosto, joka on selkärangan ja kallon ulkopuoleinen osa hermostosta. Hermostoon liittyvät motoriset liikehermot sekä tuntohermot, jotka tyypistään riippuen tuovat viestiä hitaasti tai nopeasti. Lisäksi on olemassa autonominen hermosto, joka säätelee kehon automaattisia toimintoja.

Venyttelyyn liittyen on tärkeää se, että motoriset hermot samoin kuin tuntohermot pääsevät liukumaan niitä ympäröiviin kudoksiin. Esimerkiksi monesti oppilailla takareiden venytykset tuntuvat ainoastaan polvitaipeessa, jolloin se saattaa olla merkki siitä, etteivät hermot pääse liukumaan kunnolla. Hermoja voidaan mobilisoida, mutta sen pitää olla varovaista. Liian voimakas ja raju liike saattaa ärsyttää hermoa entisestään. Hermo kestää jonkin verran venyttämistä, mutta saattaa helposti ärtyä siitä. Venyttelijän täytyisikin opettajan avustuksella oppia tunnistamaan liikkuvuusharjoitteluun kuuluva kipu ja hermokipu.

Hengitys
Kaikille liikkeille on tyypillistä, että niitä voidaan tukea hengityksen avulla. Hengitys on spontaani tapahtuma, johon ei yleensä tarvitse kiinnittää sen kummemmin huomiota. Hengitys on usein liikkvuusharjoituksissa rauhallista ja tasaista. Joissain tapauksissa kuitenkin esimerkiksi hetkellinen hengityksen pidättäminen saattaa auttaa tukemaan selkärankaa, sillä tässä tapauksessa sitä vakauttavan vatsaontelon paine nousee. Perusperiaatteena on kuitenkin pitää hengitys virtaavanana. Itse korostan hengityksessä lateraalihengitystä, jolloin sisäänhengitys suunnataan kylkiin ja myös selkään. Näin on esimerkiksi helpompi venyttää selän kireitä lihaksia ja parantaa rintakehän ryhtiä.

Hypermobiliteetti

Usein on  helpompaa mennä venytysasentoon uloshengityksellä kuin sisäänhengityksellä. Hengitystapoja on monia, mutta minä suosittelen, että sisäänhengitys tapahtuisi nenän kautta. Silloin värekarvat suodattavat ilman epäpuhtauksia, sisäänhengitysilma kostuu ja lisäksi nenäontelot lämmittävät mahdollisen kylmän ilman. Uloshengityksen voi myös tehdä nenän kautta, mutta joskus saattaa tuntua mukavalta puhaltaa ikään kuin pilliin ja hengittää ulos suun kautta.

Rentoutuminen
Lihaksen aktiivinen tai tahaton jännitystila estää sen venymistä. Jotta lihas voi venyä, sen täytyy rentoutua. Lihaksen täytyy kuitenkin olla tarpeeksi vaihva kestämään kuormitusta nivelen ääriliikeratojen päässä, jotta passiiviset tukirakenteet, eli nivelisteet ja nivelkapselit, eivät repeä. Yliliikkuvuus eli hypermobiliteetti ei ole esteettisesti kaunista eikä missään tapauksessa terveellistä keholle. Venyvä mutta hallittu keho on myös ehdoton edellytys baletissa menestymiseen, sillä lihasten täytyy olla kimmoisat jotta tanssiminen onnistuu.

Lämpötila
Kylmä lämpötila kylmettää kudoksen, mikä lisää myös sidekudoksen kankeutta. Lihaksen jännitys siis lisääntyy kylmässä, mutta lämpimässä sidekudos puolestaa muuttuu joustavammaksi ja rentoutuminen on helpompaa. Sen vuoksi esimerkiksi kesäisin monet kokevat venyvänsä paremmin kuin talvella.

Hyvä alkulämmittely, eli alkuverryttely, on tärkeä osa venyttelyä. Verrytteltyn aikana kehon lämpötila nimittäin nousee. Jos alkulämmittelyn aikana syntyy hikoilua, kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei keho ala jäähtyä venyttelyn aikana.

Mikäli tekstini herätti ajatuksia tai kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni! :)