Baletin perusteissa edetään tänään aukikiertoon, sarjan aikaisempi osa löytyy täältä. Aukikierto on klassisen baletin perusta, mutta olen huomannut, että sen käyttämisen opettaminen on hyvin
haastavaa. Olen itse oppinut aukikiertäjien oikeaoppisen aktivoimisen vasta varsin myöhäisessä vaiheessa omia tanssiopintojani. Näin ollen tämän asian opettaminen on minulle todella tärkeää, sillä huonolla tekniikalla aikaansaatu "aukikierto" voi aiheuttaa monenlaisia vammoja ja ongelmia muun muassa polviin.
Aukikierto |
Osittain aukikierto on
baletin estetiikan edellyttämä asia, mutta sillä on myös muita
tarkoituksia. Hyvin aukikierretty jalka parantaa tanssijan tasapainoa, liikelaajuutta,
liikkuvuutta sekä voimaa samoin kuin saa lihakset näyttämään pitkiltä ja
solakoilta. Kehossa on nimittäin paljon enemmän
liikkumavaraa, kun iso sarvennoinen siirtyy taaksepäin ikään kuin pois tieltä.
Tällöin reisiluulla on enemmän tilaa liikkua lonkkamaljassa, etenkin jalan
ojennuksissa sivulle ja taakse. Aukikierto myös mahdollistaa tanssijan
liikkumisen kaikkiin suuntiin, ja sitä käytetäänkin käytännössä jollain tavalla kaikissa tanssilajeissa!
Lonkan luinen rakenne
Reisiluu (femur) on ihmiskehon pisin luu. Se
koostuu pallomaisesta reisiluun päästä (caput
femoris), reisiluun kaulasta (collum
femoris) sekä kahdesta kyhmystä, isosta ja pienestä sarvennoisesta (trochanter major ja trochanter minor), jotka toimivat lihasten kiinnittymiskohtina.
Reisiluun pää muodostaa reisiluun pään kuoppaan (fovea capitis femoris) lantion etuosassa pallonivelen, jolla olisi
lähes rajoittamatton liikelaajuus, mikäli nivelsiteet eivät rajoittaisi sen
liikettä. Suolireisiluuside (ligamentum
iliofemorale) onkin eräs kehon vahvimmista liitoksista. Sen tiukkuus vaihtelee
yksilöllisesti ja määrittää maksimaalista aukikiertoa.
Eniten aukikierron suuruuteen vaikuttaa kuitenkin lonkan luinen rakenne. Tärkeintä aukikierrossa on se, missä
kulmassa reisiluun pää asettuu lonkkamaljaan sekä itse lonkkamaljan muoto. Myös
lonkan nivelsiteiden venyvyys vaikuttaa aukikiertoon, erityisesti edellä
mainittu suolireisiluuside.
Edellä mainituista syistä johtuen eivät kaikki pysty saavuttamaan suurta aukikiertoa ahkerasta harjoittelusta huolimatta. Reisiluun pään muoto on aikuisella tanssioppilaalla jo muovautunut lopulliseen muotoonsa, ja nivelsiteet ovat
varsin joustamattomia. Niinpä aikuisen kehossa voidaan ainoastaan muokata lihasten ja nivelten joustavuutta, jolloin voidaan lisätä aukikiertoa luisen rakenteen puitteissa. Jos reisiluun kaula on kuitenkin synnynnäisesti kiertynyt
virheelliseen asentoon, se estää baletissa tarvittavan aukikierron saavuttamisen.
Erilaisia lonkan rakenteita |
Minusta tärkeintä aukikierron ymmärtämisessä on se, että reisiluun kiertyminen aukikiertoon lonkkamaljassa (acetabulum) on liike eikä asento. Baletissa ihanteellinen
aukikierto on saavutettu silloin, kun jalkojen ensimmäisessä asennossa jalkaterät
muodostavat 180 asteen kulman. Reisi ja sitä myöten myös polvi, nilkka ja
jalkaterä kiertyvät auki. Kun koko jalkaa kierretään auki yhtenä kappaleena, jokaisen kehonosan suhde toisiinsa säilyy samana kuin silloin, kun jalka on
neutraalissa asennossa. Aukikierto tulee 60–70-prosenttisesti kummastakin lonkasta, mutta myös
polvessa, nilkassa ja jalkaterässä on jonkin verran rotaatiota.
Mikäli lonkan ulkokierto
on puuttellinen, tulee välttää jalkaterien 180 asteen asentoja, sillä niiden vääntäminen voi vaurioittaa polvia sekä venyttää polven ja nilkan nivelsiteitä.
Myös nilkan ryhti saattaa huonontua, jolloin jalkaholvit madaltuvat ja ison
varpaan tyviniveleen voi syntyä vaivaisenluu (hallus valgus). Koska keho toimii kuin dominopelin palikat, aiheuttaa virheellinen tapa kiertää jalkoja auki ongelmia myös vartalon linjauksessa. Usein muun muassa
lantion asento kääntyy eteen- tai taaksepäin, jolloin myös
selkärangan asento muuttuu. Sen sijaan jalkojen kääntäminen auki
lonkkanivelestä ei ole haitallista, sillä lonkkanivel on pallonivel, joka voi
kiertyä myös pystyakselinsa ympäri.
Syvät aukikiertäjälihakset
Lähes kokonaan ison
pakaralihaksen alla sijaitsee kuusi pientä lihasta, joita kutsutaan syviksi
aukikiertäjälihaksiksi. Näitä lihaksia ovat nelikulmainen reisilihas (musculus quadratus femoris), sisempi
peittäjälihas (musculus obturatorius
internus), ulompi peittäjälihas (musculus
obturatorius externus), alempi kaksoislihas (musculus gemellus inferior), ylempi kaksoislihas (musculus gemellus superior) sekä
päärynänmuotoinen lihas (musculus
piriformis). Ne eivät yleensä ole erityisen vahvoja
lihaksia, mutta balettitreeni vahvistaa vähitellen aukikiertäjälihaksia. Aukikiertäjälihaksia
on vaikea tuntea ulkoa päin, sillä iso pakaralihas peittää ne lähes kokonaan.
Sisältä päin niiden aktivoituminen ja työskentely on kuitenkin mahdollista
tuntea.
Aukikiertäjälihakset |
Käytännössä aukikiertäjälihakset löytää minusta helposti siten, että ajattelee mielessään alushousujen alareunan pakaraa vasten. Aukikiertäjälihakset löytyvät suunnilleen sen kohdalta, sillä ne lähtevät lonkan isosta sarvennoisesta ja kiinnittyvät häntäluuhun. Quatratus Femoris puolestaan kiinnittyy istuinluuhun.
Nyt toivoisin teiltä tähän tekstiin syventyneiltä lukijoilta kysymyksiä; mistä baletin perusasiasta toivoisit saavasi enemmän tietoa? Minulla on takataskussa muutamia ajatuksia, mutta ottaisin mielelläni vastaan teidän ehdotuksianne! Toki muitakin kommentteja kysymyksiä saa (ja pitää) esittää! :)
Nyt toivoisin teiltä tähän tekstiin syventyneiltä lukijoilta kysymyksiä; mistä baletin perusasiasta toivoisit saavasi enemmän tietoa? Minulla on takataskussa muutamia ajatuksia, mutta ottaisin mielelläni vastaan teidän ehdotuksianne! Toki muitakin kommentteja kysymyksiä saa (ja pitää) esittää! :)
Hei,
VastaaPoistaitselläni on baletissa vaikeuksia juuri tämän aukikierron kanssa. Se tuntuu lonkilleni luonnottomalta ja saa aikaan epämääräistä väännön tunnetta polvien seutuun johtuen todennäköisesti juurikin näiden aukikiertäjälihasten heikkoudesta. Kysyin jo opettajaltani vinkkejä aukikierron treenamiseen, mutta haluaisin tietää myös minkälaisia vinkkejä sinä antaisit. Balettituntien lisäksi uskoisin kotona tehtävän treenin olevan hyvä tehdä niin, ettei polvilla ole liikaa painoa, esimerkiksi istuen tai maaten. Eli siis, millä keinoin niitä pieniä lihaksia saisi treenattua? :)
Terveisin
Maria
Hei! Kiitos kommentista, kirjoitan asiasta oman postaukseensa! :)
Poista