tiistai 17. helmikuuta 2015

Oman kehonsa herra!

Kuten ehkä muistatte, oli yksi uuden vuoden tavoitteistani tehdä paluu balettitunneille. On sanonta, jonka mukaan yhden päivän balettitunnin väliinjäämisen huomaa ainoastaan tanssija itse. Kahden päivän treenitauon huomaa opettaja ja kolmen päivän tauon huomaa jo yleisökin. Omassa kehossani muutokset eivät tapahdu ihan näin lyhyellä aikavälillä, mutta muutaman viikon mittainen treenitauko  kyllä tuntuu kehossa. Jos en ole treenannut, on kehon hallinta todella vaikeaa. Ensimmäisenä huomaan sen pirueteissa ja vähitellen kaikessa tekemisessäni. On inhottavaa opettaa, kun keho hallitsee minua enkä minä kehoa!

Ensimmäiset balettitunnit tauon jälkeen ovat yleensä aina kauheita kokemuksia. Vaikka tiedän  osaavani jonkin asian, ei kehoni kerta kaikkiaan tottele minua. Kuitenkin balettitunti balettitunnilta tuntuma palaa vähitellen ja tulokset paranevat. Vaikka olen itse opettaja, on minusta todella tärkeää päästä välillä muiden opettajien tunneille ja saada myös itse korjauksia. Omaa kehoaan on vaikea tarkastella ulkopuolelta, ja voi olla että jokin toinen opettaja kiinnittää huomiota eri asioihin kuin minä itse. Parhaimmillaan toisen opettajan tunnilta saa ideoita tai jopa kokonaan uuden näkökulman omajan opetukseensa! Sitä paitsi kollegan kiitokset piristävät myös opettajan mieltä! Eräällä tunnilla opettaja esimerkiksi kehui minun piruettejani, vaikka en itse ollut mielestäni vielä löytänyt ihan kunnollista tuntumaa niihin. Toisella tunnilla puolestaan sain kiitosta jalannostoistani, mistä olin vilpittömästi iloinen.

Koska olen yrittänyt viime aikoina ryhdistäytyä omassa balettitreenissäni, on ihanaa tuntea taas itsensä oman kehonsa herraksi! Jalat tosin painavat aika paljon illalla treenin ja opetusten jälkeen, mutta silti fiilis on hyvä!

Balettitunti

Miten sinun balettituntisi sujuvat tauon jälkeen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksesi!