Toivepostaus: Varpaille aikuisena!

Teidän lukijoiden toiveita kysellessäni, sain ehdotuksen kirjoittaa varvastossutyöskentelyn aloittamisesta aikuisena. Tuntuu siltä, että aikuisoppilaat usein odottavat kärkitossujen saamista aivan yhtä innokkaasti kuin lapsetkin. Monissa kouluissa myös aikuiset pääsevät tanssimaan varpailla, kunhan tietyt edellytykset täyttyvät. Näihin edellytyksiin perehdyn tässä postauksessa!

Ennen kuin syvennyn aikuisnäkökulmaan, kehotan kaikkia tutustumaan kärkitossuharjoittelun perusperiaatteisiin. Olen kirjoittanut niistä oheisissa postauksissa, joissa käsittelen varvastossutyöskentelyyn tarvittavia fyysisiä valmiuksia sekä taidollisia edellytyksiä.

Aikusharrastajan luut ovat kehittyneet loppuun saakka, joten varvastossuilla harjoittelusta ei ole samalla tavalla fyysistä haittaa aikuiselle kuin vielä kasvavalle lapselle. Kuten osalla nuorista, myöskään joillain aikuisilla jalkaterä ei kuitenkaan välttämättä jousta tarpeeksi, jotta jalan olisi mahdollista ojentua niin paljon kuin kärkitossutyöskentely edellyttää. Mikäli jalkaterä ei taivu riitävästi, on kärjelle nouseminen mahdotonta ja näin ollen myöskään kärkitossuilla tanssimisen aloittaminen ei ole mahdollista.

Aikuisten kärkitossutunti

Kärkitossutyöskentelyn aloittaminen edellyttää tanssijalta hyvää vartalonhallintaa ja lisäksi riittävää voimaa. Aikuisopiskelijat ovat usein painavampia kuin nuoret tanssijat, joten aikusella pitää olla myös enemmän voimaa kuin nuoremmilla ballerinanaluilla. Suurempi paino aiheuttaa keholle enemmän rasitusta ja voi aiheuttaa vammoja, mikäli sitä ei osata hallita asianmukaisesti. Mitä useamman kerran viikossa käy tunneilla sitä enemmän keho yleensä vahvistuu. Joka tapauksessa balettitunneilla pitäisi minusta käydä aivan minimissään kolme vuotta ennen kuin voisi harkita varvastossutyöskentelyn aloittamista. Liian varhaisesta aloittamisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta aloittamisen lykkäämisestä ei ole haittaa. Mikäli tanssija on taitava pehmeillä tossuilla tanssiessaan,, on hän taitava myös varpailla! Sekä pehmeillä että varvastoissuilla treenataan aivan samoja asioita; varpailla tanssiessaan tanssija vain nousee puolivarvasasennon sijaan varpaiden kärjille!

Oletko sinä aloittanut varvastossuilla tanssimisen aikuisena vai haaveiletko vasta asiasta?

Ps. Blogiani voi nyt seurata myös Blogipolun kautta!

Oma balettitarinani, osa 2: Ensimmäiset balettitossut

Throwback Thursdayn hengessä kerron tänään omista balettitossuistani. Aluksi käytin pitkään satiinisia pehmeitä balettitossuja, jotka tosin kestävät mielestäni käytössä huomattavasti kankaisia tai nahkaisia tossuja huonommin. Satiinitossuissa oli kuitenkin minusta enemmän oikean baletin tuntua, joten siksi minulla oli pitkän aikaa sellaiset. Luulen, että siirryin vasta yli kymmenenvuotiaana kankaisiin tossuihin.

Ensimmäiset varvastossuni sain mielestäni liian varhain, sillä olin alle kymmenenvuotias. Luulen, että siihen aikaan kärkitossut saatiin aiemmin kuin nykyään. Ensimmäiset varvastossuni ovat minulla edelleen tallessa ja ovat edelleen varsin hyvässä kunnossa. Minulla oli pitkään tapana säilyttää kaikkia vanhoja kärkitossujani, mutta kun muutin pois lapsuudenkodistani, heitin näitä ensimmäisiä tossujani lukuun ottamatta kaikki vanhat parini roskiin.

Vieläkö sinulla on ensimmäiset varvastossut tallessa vai odotatko vielä niiden saamista? :)

Varvastossutyöskentelyn aloittaminen, osa 6: Tossujen pehmittäminen

Tässä varvastossutyöskentelyn aloittaminen -sarjan viimeisessä osassa perehdyn hieman tossujen pehmittämiseen sekä niiden sisäänajoon. Lisäksi kerron hieman, mistä tietää tossujen olevan jo liian pehmeät, eli niin sanotusti "kuolleet". Tuttuun tapaan kysymyksiä saa esittää sekä myös tuoda ilmi omia ajatuksiaan asiasta. :)

Varvastossuja voidaan pehmittää hyvin monella tavalla. Koska olen kuitenkin kirjoittanut tämän postaussarjan lähinnä aloittelijoille, esittelen ainoastaan mielestäni hyvin yksinkertaisia pehmityskonsteja. Tarkoitukseni on se, ettei tossu menisi rikki heti alkuvaiheessa. Näin ollen en esittele, miten esimerkiksi tossun pohja katkaistaan. Mikäli joku kokee kaipaavansa tähän vinkkejä, toiveita voi esittää. Asiaanhan on mahdollista palata vielä myöhemmin uudelleen, mikäli tarvetta on!

Tossujen pehmittäminen

Suoraan kaupasta ostettuina varvastossut ovat varsin kovat ja jäykät, joten useimmat tanssijat muovaavat tossuja mieleisiksiin ennen niiden käyttöönottoa. Uskoisin, että tossujen pehmittämiseen on lähes montq yhtä tapaa kuin on tanssijoitakin - kokeilemalla jokainen varmasti löytää itselleen parhaiten sopivan tavan! Perusidea tossujen pehmittämisessä on se, että niistä tulee sopivan joustavat, mutta ei kuitenkaan liian pehmeät. Tossujen valmistusmateriaalit tosin ovat varsin erilaisia; esimerkiksi "uuden ajan" Gaynor Mindenin tossuja ei ole tarkoitus pehmittää ollenkaan. Niinpä tässä kirjoituksessani esittelemät tossujen pehmittämiseen soveltuvat tekniikat soveltuvat paremmin niin sanotusti perinteisille tossuille. Mikäli olet epävarma siitä, kumpaan kategoriaan tossusi kuuluvat, asiaa kannattaa tiedustella tanssitarvikeliikkeestä, opettajalta tai suoraan valmistajalta. :)

Kuva

Minusta yksi hyvä tapa sisäänajaa tossuja on kävellä niillä kotona ennen ensimmäistä balettituntia sekä kokojalalla että puolivarpailla. Lisäksi on hyvä nousta rullauksen kautta useita kertoja varpaille ja takaisin koko jalalle (ihan aloittelijalle en suosittele tämän kokeilemista ominpäin). Tossun kärjen voi myös tukea lattiaan ja joustaa nilkkaa ojennetussa asennossa työstäen tossun pohjaan lisää taipuisuutta. Tätä samaa taipuisuutta voi hakea myös taivuttelemalla tossua käsien avulla. Tässä tapauksessa kannattaa katsoa, mihin kohtaan tarvitsee eniten taivutusta. Tämän näkee parhaiten laittamalla tossun jalkaan ja ojentamalla nilkan. Pohjaa ei ainakaan ensimmäisten tossujen kohdalla kannata taivuttaa liian voimakkaasti, jotta se ei mene vahingossa poikki. Mikäli varvastossun kärkiosa tuntuu liian pyöreältä, sen päälle voi astua varovaisesti kantapällä.

Tossua on mahdollista pehmittää myös veden tai jopa alkoholin avulla, mutta itse en suosittele aloittelijalle näitä tekniikoita. Jotkut tanssijat jättävät tossujaan myös oven väliin, jolloin niiden pohjaa on  helpompi muovata kuin käsin. Tätä ei kuitenkaan kannata kokeilla kotona, sillä ovi saattaa pahimmassa tapauksessa pudota pois saranoiltaan. Myös vasaraa voi käyttää tossujen pehmittämisessä, mutta usein tottumaton vasarankäyttäjä pehmittää tossujaan liikaa. Minusta yksi hyvä konsti tossujen sisäänajossa on balettitangon tekeminen varvastossut jalassa.

Kuva

Loppuun asti tanssitut, "kuolleet" tossut

Lapsilla jalka usein kasvaa niin nopeasti, etteivät kärkitossut välttämättä ehdi pehmetä liikaa ennen kuin ne jäävät liian pieniksi. Kun jalan kasvu lakkaa, tilanne on kuitenkin toinen ja tossut usein pehmenevät liikaa, eli kuolevat.

Kun tossujen elinkaari alkaa tulla loppuun, ne pehmenevät liikaa eivätkä enää tue jalkaa varvasasennossa. Usein myös pohja saattaa katketa. Jotkut pidentävät tossujen elinkaarta vaihtelemalla niitä jaloista toiseen, jolloin tossut eivät kulu niin nopeasti esimerkiksi isovarpaan kohdalta. Koska jalat ovat usein kuitenkin keskenään erilaiset, en välttämättä suosittelisi tätä vaihtoehtoa kaikille.

Koska varvastossut imevät itseensä paljon hikeä, niiden elinikää voi pidentää antamalla tossujen kuivua kunnolla ja ilmavasti käyttökertojen välillä. Tossuja ei siis pidä tunkea takaisin esimerkiksi muovipussiin, jossa ne on ostettu. Joskus kärkitossujen perusteellinen kuivuminen saattaa kestää pari päivää, joten usein treenaavalla kannattaisi olla useampi käyttövalmis tossupari yhtä aikaa. Vasta kun tossut ovat kunnolla kuivuneet, ne kannattaa "viikata" taittamalla kantapää sisään sekä viikkaamalla kantapään sivut toistensa päälle. Lopuksi tossujen nauhat kierretään tossujen ympäri ja niiden päät työnnetään nauhapaketin alle.

Tossuja on mahdollista kovettaa uudelleen kaatamalla tai sivelemällä niihin esimerkiksi liimaa tai oksalakkaa. Myös tämän käsittelyn jälkeen tossujen on annettava kuivua kunnolla ennen käyttöä. Kovin montaa tällaista käsittelyä niille ei edes voi tehdä, vaan loppujen lopuksi tulee hankkia uusi pari vanhojen tilalle. Joillain tanssijoilla on tapana tehdä vanhoista varvastossuista pehmeät tossut ja käyttää niitä balettitunnilla. En kuitenkaan suosittelisi tätä käytäntöä välttämättä harrastelijalle.

Tossujen hautausmaa

Miten sinä pehmität omia tossujasi? Oletko koskaan kokeillut elvyttää jo liiaksi pehmenneitä tossuja?

Varvastossutyöskentelyn aloittaminen, osa 5: Varvastossujen nauhojen sitominen

Tänään kirjoitan varvastossujen nauhojen sitomisesta. Variaatioita nauhojen sitomiseen löytyy useita, mutta esittelen tässä pari tekniikkaa. Perussääntö varvastossujen nauhojen sitomisessa on se, ettei niitä kierretä tai solmita pitkin säärtä, vaan mahdollisimman alas lähelle nilkkaa. Jalkaterän on hyvä olla flexissä nauhoja solmittaessa, jotta nauhat eivät tule liian kireälle. Nauhoja voi tarvittaessa leikata lyhyemmiksi, mutta siinä vaiheessa kannattaa olla varma siitä, että oma sitomistapa on hyvä.

Kiristysnauhat

Aluksi kannattaa minusta asettaa tossu jalkaan ja kiristää tossun kiristynauha sopivaksi. Minusta kiristynauha on silloin sopivan kireällä, kun se ei purista jalkaa eikä tossu myöskään "pussita" sivuilta. Kiristysnauhan sopivuus kannattaa kokeilla sekä koko jalalla että kärjellä seisten. Myös puolivarvasasennossa on mielestäni hyvä testata kireyttä.

Jotkut solmivat sopivan kireyden löydyttyä kiristynauhan umpisolmuun ja leikkaavat sen jälkeen ylimääräiset päät pois. Minä olen kuitenkin aina antanut nauhan päiden olla sellaiset kuin ne ovat ja vain työntänyt ne tossun sisään. Nauhojen päät ovat aina minulla pysyneet hyvin piilossa enkä ole kokenut niiden myöskään painavan jalkaterääni.

Nauhojen sitominen

Minä olen aika suurpiirteinen joissain asioissa enkä ole koskaan jaksanut sen kummemmin nyhrätä omien tossujeni nauhojen kanssa. Aika usein olen vain laittanut nauhat jalkaterän edestä ristiin ja kiertänyt molempia nauhoja nilkan ympäri mahdollisimman alhaalta ja lopuksi solminut nauhojen päät kiinni sekä piilottanut solmun nauhojen alle piiloon. Minulla tämä tekniikka on toiminut hyvin eikä minun ole tarvinnut fiksailla tossujeni nauhoja kesken tanssin. Yleensä tossujen nauhat opetetaan kuitenkin solmimaan hieman toisin.

Yksi hyvä tapa sitoa varvastossujen nauhat on laittaa nauhat jalkaterän edestä ristiin, jolloin ulomainen jalka on alhaalla ja sisempi päällä. Sanotaan, että tällä tavalla sidotut nauhat korostavat jalan sisäkaarta paremmin.. Tämän jälkeen nauhoja kierretään jalkaterän ympäri ensin takaa ja sitten edestä ristiin. Lopuksi ulomaisesta nauhasta pidetään kiinni ja samalla sisempää nauhaa kierretään vielä kerran nilkan ympäri, minkä jälkeen nauhat solmitaan jalan sisäsyrjän puolelle. Hyvä kohta on mielestäni kehräsluun ja akillesjänteen välissä oleva tila.

Toinen tapa on asettaa nauhat kerran ristiin toistensa ohi ja sen jälkeen sitoa ensin ulomainen nauha ja sen jälkeen sisempi. Pikaisella googlauksella löysin monta muutakin tapaa, mutta mielestäni näistä on hyvä lähteä liikkeelle. Usein opettaja opettaa ihan kädestä pitäen nauhojen solmimisen, mikäli näistä ohjeistani ei saa selkoa. :)

Marie Taglioni tanssi ensimmäisenä varpaan kärjillä.

Seuraavassa (ja sarjan viimeisessä) osassa kirjoitan muutaman sanan tossujen pehmittämisestä. Kerron myös lyhyesti, miten liian pehmeiden, eli "kuolleiden", tossujen elämää voi pidentää muutamalla tavalla.

Varvastossutyöskentelyn aloittaminen, osa 4: Tossujen nauhojen ompeleminen

Tässä kirjoituksessa perehdyn varvastossujen nauhojen ompelemiseen. Seuraavassa osassa esittelen ohjeita varvastossjen nauhojen sitomiseen sekä annan muutaman vinkin tossujen pehmittämisestä.

Nauhat

Samalla kun ostaa ensimmäiset kärkitossut, kannattaa hankkia haluamansa pehmusteet sekä nauhat. On olemassa useita erilaisia tossujen nauhoja; ne voivat olla materiaaliltaan esimerkiksi satiinia tai puuvillaa (osassa tossuista on valmiina myös kuminauhaa, joka ei paina ja rasita akillesjännettä samalla tavalla kuin tavallinen nauha) sekä leveydeltään eri mallisia. Varvastossujen nauhat ovat yleensä kestäviä ja niitä voi pestä käsin, joten nauhoja voi hyvin kierrättää yhdestä tossuparista toiseen. Jotta nauhojen päät eivät purkaudu, kannattaa satiiniset ja silkkiset (ei puuvillaisia!) nauhat varovaisesti polttaa päistään. Vaihtoehtoisesti nauhojen päihin voi suihkuttaa hiuslakkaa. Myös väritön kynsilakka estää nauhojen purkautumisen, mutta mielestäni se saattaa tehdä nauhojen päistä paksut ja jopa teräväreunaiset.

Yleensä tanssitarvikeliikkeestä saa yhden pitkän nauhan, joka tulee itse leikata neljään osaan. Tämä käy kätevästi taittamalla nauha ensin puoliksi ja leikkaamalla se kahtia. Tämän jälkeen kumpikin kahdesta nauhasta puolitetaan vielä kertaalleen.

Vaikka tossu istuisikin hyvin, saattaa joskus olla tarvetta lisätuelle. Niinpä monet tanssijat fiksaavatkin tossujaan kuminauhan avulla. Minulla on ollut tapana ommella kapea kuminauhalenkki tossun kantapäähän akillesjänteen kohdalle ja vetää tossujen nauhat lenkin läpi. Näin tossu pysyy hyvin jalassa. Joillekin tämä saattaa kuitenkin aiheuttaa ärsytystä akillesjänteeseen, jolloin avuksi voi ottaa leveän kuminauhan. Tämä kuminauha ommellaan siten, että se kulkee jalkaterän päältä ja kiinnittyy kummallekin puolelle tossua (kantapään luokse). Koska kuminauha ei ole akillesjänteen kohdalta kiinni tossussa, se ei aiheuta akillesjänteeseen hankausta ja ärsytystä. Jotkut tanssijat ompelevat mieluummin kaksi kuminauhaa ristiin, jolloin tuesta tulee hieman jämäkämpi.

Kuva

Nauhojen ompeleminen

Nauhojen ompeluun on olemassa useita tekniikoita. Esittelen tässä kuitenkin mielestäni niistä yksinkertaisemman ja selkeimmän - variaatioita on monia! Jotkut eivät käytä ollenkaan varsinaisia nauhoja, vaan ompelevat tossuihinsa ainoastaan leveää kuminauhaa varmistamaan sen, että tossu pysyy jalassa tanssiessa. Lähtökohtaisesti käytetään kuitenkin aina nauhoja, mielestäni pelkät kuminauhat sallitaan ainoastaan ammattilaisille.

Aluksi tulee valita, kumpi tossuista tulee vasempaan ja kumpi oikeaan jalkaan. Olen kuullut joidenkin opettajien suosittelevan, että tossuja vaihdeltaisiin jatkuvasti jalasta toiseen, jolloin ne kestävät pidempään. Jalat saattavat kuitenkin olla keskenään hyvin erilaiset ja nauhat saa minusta ommeltua istuvammiksi, kun tossuja ei vaihtele jalasta toiseen. Itse en ole koskaan vaihtanut tossuja jalasta toiseen enkä suosittele sitä omille oppilaillenikaan. Minulla on ollut tapana sovitella tossuja kotona ja sitten päättää, kumpi on oikean ja kumpi vasemman jalan tossu. Olen yleensä merkannut kirjaimet O ja V tossujen pohjiin, jotta saan kiireessäkin oikeat tossut oikeisiin jalkoihin.

Jotta nauhojen oikea kiinnityskohta löytyy, kannattaa tossun kantapää taittaa sisäänpäin ja kiinnittää nauhat alustaville paikoilleen nuppineulalla. Sen jälkeen tossut voi pukea jalkaan ja kokeilla, ovatko nauhat oikeassa kohdassa vai tuleeko niitä vielä siirtää. Joidenkin ohjeiden mukaan tossuun kiinnitettävän nauhan pää tulisi taittaa kaksinkerroin, mutta itse olen oikonut tässä kohdassa ja nauhat ovat silti pysyneet aina hyvin kiinni. Minulla on ollut tapana ommella tossut tavallisella langalla (olen käyttänyt vaaleaa lankaa), mutta jotkut tanssijat käyttävät nauhojen kiinnitykseen hammaslankaa, joka on vahvempaa kuin tavallinen ompelulanka.

Kuva

Minä ompelen tossujen nauhat neliömäisesti siten, että nauhat eivät ole ainoastaan sivuista vaan myös ylhäältä ja alhaalta kiinni tossussa - yleensä ompelen nauhat kahteen kertaan, jotta ne varmasti pysyvät kiinni. Tässä kohtaa kannattaa varoa, ettei ompele nauhaa kiinni kiristysnaruun. Nauhat voi kiinnittää  ainoastaan tossun sisävuoriin tai läpi koko tossun satiiniseen ulkovuoriin asti. Nauhat voi lisäksi ommella suoraan tossun myötäisesti tai hieman vinoon - joidenkin mielestä tosin ainoastaan sisäsyrjän puoleinen nauha ommellaan hieman viistoon. Viistoon ompelemisen idea on se, että vinot nauhat eivät mene ryppyyn silloin, kun tanssija tekee plién koko jalalla seistessään. Kokeilemalla jokainen varmasti löytää omaa jalkaansa parhaiten imartelevan vaihtoehdon.

Nyt minua kiinnostaisi tietää, miten sinä ompelet omat nauhasi?

Varvastossutyöskentelyn aloittaminen, osa 3: Tossujen sovittaminen

Tänään perehdyn tekstissäni sopivan varvastossuparin sovittamiseen ja ostamiseen. Minulla kesti pitkään löytää omaan jalkaani sopivat tossut. Yksi syy tähän oli se, etten löytänyt hyvää kärkitossujen sovittajaa - siihen aikaan lähimmässä tanssitarvikeliikkeessä usein yritettiin myydä oppilaille liian pienet tossut, jotta niitä menisi useammin kaupaksi. En muutenkaan hoksannut, että kaverin jalkaan täydellisesti sopivat tossut eivät välttämättä toimi minulla. Tietoa on saatavilla nykyään ihan eri tavalla kuin ennen, mutta välttämättä kaikki tieto ei ole oikeaa tai hyödyllistä. Niinpä yritän tässä postauksessani tuoda esiin omasta mielestäni tärkeitä kohtia etenkin ensimmäisiä kärkitossujaan ostaville oppilaille. Mikäli olet eri mieltä tai kirjoituksesta puuttuu mielestäsi jokin tärkeä seikka, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja ja kysymyksiä!

Kuva

Oma kärkitossuhistoriani

Ensimmäiset tossuni olivat Anniel-merkkiset varsin taipuisat varvastossut. Tossut ovat minulla edelleen tallessa ja muistan yhä, millainen katastrofi oli, kun tanssikassissani ollut viinimarjamehupullo vuoti ja värjästi tossujeni kärjet violeteiksi. Opin siis kantapään kautta, että tanssitunneilla ei kannata juoda muuta kuin vettä. ;)
Yritin tätä postausta varten etsiä ensimmäisiä kärkitossujani, mutta nähtävästi olen arkistoinut ne niin hyvään talteen, etten löydä paria tähän hätään mistään.

Seuraavaksi siirryin Gamban tossuihin, mutta malli osoittautui omalle jalalleni turhan leveäksi. Gamboista siirryinkin varsin pian kaverin suosituksesta Grishkoihin, joilla tanssin monta vuotta. Sen jälkeen ostin vielä yhdet Blochin tossut, jotka tosin eivät sopineet ollenkaan omaan jalkaani. Loppujen lopuksi päädyin (jälleen kaverin suosituksesta) Gaynor Mindenin varvastossuihin, jotka istuvat omaan jalkaani kuin hansikkaat. Ihaninta Gaynoreissa on niin kestävyys sekä se, ettei tossua tarvitse käytännössä "sisäänajaa" ollenkaan; muutaman tunnin jälkeen tossut ovat täydellisesti muotoutuneet minun jalkoihini.

Gaynor Mindenit

Pehmusteet

Ensimmäinen tossuostoksilla muistettava asia on, että sovittaessa ei pidä käyttää paksua sukkaa. Varvastossuja pidetään yleensä balettisukkahousujen kanssa, joten sovitussukan on hyvä olla samaa materiaalia. Lisäksi tossuja sovittaessa tulisi käyttää pehmustetta, mikäli sellaista aikoo käyttää myös varvastossujen kanssa. Kannattaa huomioida, että on olemassa hyvin erilaisia pehmusteita, joten tossu tulee sovittaa sen pehmusteen kanssa, jonka aikoo itselleen hankkia tai joka on jo valmiiksi itsellä.

Minun baletinopettajani opetti meidät aikoinaan käyttämään käsipaperia pehmusteena. Käsipaperi on minusta kuitenkin todella kovaa, joten en sitä suosittelisi ensisijaisesti kenellekään. Käsipaperista siirryinkin itse varsin pian lampaanvillaan, joka imee jaloista kosteutta. Lampaanvilla kuitenkin paakkuuntuu nopeasti, joten sitäkään en pidä parhaimpana vaihtoehtona. Oman kokemukseni mukaan monet suosivat silikonisia pehmusteita, jotka ehkäisevät herkkäjalkaisilla todella hyvin kipua sekä säilyttävät muotonsa erinomaisesti. Minulla itselläni ei ole koskaan ollut tarvetta kovin kummoiseen pehmusteeseen, vaan olen pärjännyt pelkillä vaahtomuovipehmusteilla. Jotkut tanssijat eivät käytä ollenkaan pehmusteita, sillä he eivät tarvitse niitä tai kokevat tuntuman lattiaan häviän pehmusteiden kanssa. Kaikilla minun oppilaillani on kuitenkin tähän mennessä ollut jonkinlainen pehmuste käytössä.


Sovittaminen

Sovittaminen riippuu jossain määrin aina sovittajasta. Ihannetilanteessa baletinopettaja tulee yhdessä oppilaidensa kanssa sovittamaan kärkitossuja. Koska tämä ei kuitenkaan välttämättä ole mahdollista, olen itse ohjeistanut omat oppilaani aina näyttämään tossunsa minulle ennen kuin he ompelevat niihin nauhat tai muuten sisäänajavat tossujaan. Näin ollen tossut voi vielä palauttaa tai vaihtaa, jos ne eivät mielestäni ole sopivat oppilaan jalkaan.

Kun tossu laitetaan jalkaan, katson sen istuvuutta yleensä ensin siten, että oppilas seisoo koko jalallaan (ei siis vielä kärjellä). Varvastossun kärkiosa, eli boksi (englanniksi box) on kovempi kuin muu osa tossua. Boksin pitää myötäillä tiiviisti jalkaa, mutta luonnollisestikaan se ei saa aiheuttaa puristuksen tunnetta. Perussääntönä pidän sitä, että sormenpää mahtuu tossun sisälle.
Pyrin myös katsomaan, että reunat (englanniksi wings) tulevat tarpeeksi ylös. Jos nämä reunat jäävät liian alas, ne saattavat päästä isovarpaan liikkumaan väärään asentoon. Liian ylös noustessaan reunat kuitenkin haittaavat puolivarvasasentoa. Sama koskee myös tossun liian korkeaa vamppia (englanniksi vamp). Liian pitkä vamppi haittaa varpaille nousemista, mutta liian lyhyenä se saattaa aiheuttaa varpaiden ulos pullistumista.

Varvastossun anatomia

Tossun koko on oikea silloin, kun varpaat eivät kipristy vaan pysyvät suorina tossun sisällä. Toisen asennon demi-plié on hyvä tapa testata tätä; varpaan kärkien pitäisi juuri ja juuri osua kärkeen. On myös syytä tarkistaa, ettei tossun kantaosa nouse liian ylös, jotta se ei ärsytä akillesjännettä. Mikäli tossu on liian lyhyt, kanta putoaa alaspäin eikä tossu meinaa pysyä jalassa.

Kun tossu näyttää sopivalta, pyydän oppilasta seisomaan myös kärjellä - ensin ilman painoa ja sitten painon kanssa. Tossun tulisi istua hyvin myös silloin, kun nilkka on ojennettu. Mikäli tossuun tulee liikaa satiiniryppyjä, saattaa se olla liian iso oppilaan jalalle. Saatiinin kiristyminen äärimmilleen puolestaan tarkoittaa sitä, että tossu on liian pieni. Katson myös aina, ettei tossun kantaosan pohja kierry jompaankumpaan suuntaan ja että se nousee tarpeeksi ylös kohti oppilaan kantapäätä.

Seuraavassa tekstissä perehdyn varvastossujen nauhojen ompeluun sekä tossujen sisäänajoon. Liitän tähän loppuun vielä Lisa Howellin videon varvastossujen sovituksesta; hän näyttää ja selittää mielestäni todella selkeästi, miten tossuja tulee sovittaa: Varvastossujen sovittaminen.

Varvastossutyöskentelyn aloittaminen, osa 2: Taidolliset edellytykset

Edellisessä kirjoituksessani käsittelin varvastossuilla tanssimisen aloittamiseen liittyviä fyysisiä edellytyksiä. Tässä postauksessa perehdyn enemmän taidollisiin vaatimuksiin. Eri opettajilla voi luonnollisesti olla erilaisia edellytyksiä oppilaan taitotasosta, mutta esittelen tässä kirjoituksessa mielestäni niistä tärkeimpiä.

Mielestäni yksi tärkeimmistä edellytyksistä varvastossutyöskentelyn aloittamisessa on se, että oppilas osaa hallita kehonsa ydintukea, eli kannattaa itsensä. Mikäli kannatus ja sitä kautta kehon linjaus pettävät, ei tanssija käytännössä pysty nousemaan kunnolla kärjelle ilman tukea. Tähän liittyy myös se, että oppilaan tulee osata ojentaa jalkansa suoriksi varpaankärjistä reisiluun päähän asti; polvet eivät saa jäädä koukkuun tai yliojentua eikä nilkka kääntyä banaanin muotoon. Luonnollisesti tanssioppilaan jaloissa tulee olla riittävästi voimaa ja hallintaa, jotta tämä onnistuu. Myös aukikiertäjälihasten oikeanlainen aktivoiminen ja niiden käyttämisen liikkeessä tulee olla jo pitkällä.

Minusta on olemassa muutamia selkeitä liikkeitä, joiden tekeminen hallitusti osoittaa oppilaan valmiutta saada varvastossut. Esimerkiksi grand plié keskilattialla edellyttää hyvää keskivartalon hallintaa, jalkojen ojentamista sekä aukikierron käyttämistä. Myös useat relevét peräkkäin tehtynä keskilattialla edellyttävät näitä ominaisuuksia. Oppilaan tulisi myös pystyä seisomaan jonkin aikaa tasapainossa puolivarpailla piruettiasennossa.

Edellytän omilta harrastelijatason oppilailtani säännöllistä osallistumista balettitunneille ja ahkeraa työskentelyä, jotta riittävä taitotaso saavutetaan. Minusta oppilaan pitää myös osallistua vähintään kaksi kertaa viikossa balettitunneille, jotta kärkitossutyöskentelyn aloittaminen on mahdollista.

Ojennetut jalat

Seuraavassa osassa kerron vinkkejä kärkitossujen ostamiseen, nauhojen ompeluun sekä tossujen "sisäänajoon". Liity ihmeessä lukijaksi, jotta pysyt kärryillä viimeisimmistä käänteistä!

Mikäli tekstini herätti ajatuksia, kommentoi! :)

Varvastossutyöskentelyn aloittaminen, osa 1: Fyysiset valmiudet

Monen pienen ballerinanalun silmissä siintää kuva itsestä tanssimasta varpaan kärjellä. Jo aivan pienet esibalettioppilaani kyselevät minulta, koska he saavat kärkitossut. Muistan itsekin, miten innoissani olin, kun silloinen opettajani kertoi luokallemme, että saamme vihdoinkin kaivatut varvastossut. Varsin pian minulle kuitenkin selvisi, ettei varpailla tanssiminen ole aivan yhtä vaivatonta ja helppoa kuin miltä se näyttää. Eräs baletinopettajani totesikin mielestäni viisaasti, ettei kärkitossuilla tanssiminen ole mitenkään oma tekniikkansa, vaan se on osa muuta balettitekniikkaa. Jos oppilas on heikko kärkitossuilla, on hän heikko myös pehmeillä tossuilla tanssiessaan. Vastaavasti taas oppilaan ollessa taitava varpailla, on hän sitä myös puolivarpailla tanssiessaan. Ei ole olemassa tanssijaa, joka olisi hyvä kärjillä ja heikko muussa tanssitekniikassaan, vaan kaikki kietoutuu yhteen. Tässä varvastossutyöskentelyn aloittamista käsittelevän postauksen ykkösosassa perehdyn anatomiaan, seuraavassa osiossa puolestaan taitoihin, jotka tulee hallita saadakseen kärkitossut.

Ennen kuin oppilas voi aloittaa kärkitossuharjoittelun, hänen tulee hallita monta eri asiaa. Hänen täytyy esimerkiksi olla fyysisesti tarpeeksi kehittynyt, jotta varpailla tanssiminen on turvallista. Nykysuositusten mukaan kärkitossutyöskentelyä ei pitäisi aloittaa ainakaan ennen kymmentä ikävuotta; joidenkin lähteiden mukaan pitäisi odottaa jopa 12-vuotiaaksi asti. Koska jokainen ihminen kehittyy eri aikaan, on vaikea sanoa tarkalleen tiettyä ikävuotta, jolloin kärkitossutyöskentelyn voi aloittaa. Itse olen kuitenkin pitänyt nyrkkisääntönä sitä, että en ainakaan aloita varvastossuharjoittelua ennen kuin oppilas on täyttänyt kymmenen.. Katsotaan, että vasta yli kymmenen vuoden iässä oppilaan jalkaterän ja säären luut ovat luutuneet ja ovat näin ollen valmiita kestämään kärkitossutyöskentelyn aiheuttaman rasituksen.

Kuva

Oman haasteensa asettavat yliojentuvat jalkaterät, joissa nilkka on hyvin kaareva ja näin ollen usein epävakaa. Tällainen jalkaterä on erittäin kaunislinjainen, mutta sen hallinnan oppiminen on usein hankalaa. Jos tällaisella tanssijalla on myös yliojentuvat polvet, aiheuttavat ne lisähaasteita varpaan kärjillä tanssittaessa. Toisaalta on olemassa myös oppilaita, joiden jalkaterän rakenne ei mahdollista nilkan ojentumista siten, että oppilas pääsisi kunnolla nousemaan varpaan kärjelle. Tällaisella nilkalla varpailla tanssiminen on käytännössä mahdotonta tai ei mielestäni ainakaan järkevää. Toisinaan tanssijoiden näkee yrittävän muokata oman jalkateränsä rakennetta venyttämällä sitä hyvin voimakkaasti, mutta tällaista ainakaan fysioterapeutit harvoin pitävät terveellisenä. Jalan "sisäosaa", eli niin sanottua instepiä, on mahdollista vahvistaa ja kehittää erinnäisillä harjoituksilla, jotka lisäävät jalan voimaa ja hallintaa. Itse en suosittele jalkaterän venyttämistä omille oppilailleni, ainoastaan sen vahvistamista.

Minkä ikäisenä sinä aloitit varvastossuilla tanssimisen? :)