Yleisesti
Arabesque, tai suomeksi arabeski, on lainattu sanasta joka maurilaisessa arkkitehtuurissa tarkoitti tiettyä koristekuviota. 1800-luvulla termiä arabesque puolestaan käytettiin kuvaamaan koristeellisesti aseteltua tanssijajoukkoa, jotka olivat köynnösmäisesti kiinni toisissaan. Vasta myöhemmin termiä alettiin käyttää arabeskiasennon nimenä. Arabeski on asento, jossa tanssija seisoo yhdellä jalalla ojentaen toista jalkaansa taakse ilmaan. Venäläisen koulukunnan mukaan arabeskejä on neljä. Itse usein aloitan arabeskien opettamisen siten, että pidämme työjalan ensin maassa. Tässä tekstissä esittelen arabeskit kuitenkin niiden valmiissa muodossaan.
Allaolevasssa videossa Kathryn Morgan esittelee minusta hyödyllisiä vinkkejä ja harjoituksia arabeskin kehittämiseen, kannattaa tutustua! Olen tosin eri mieltä hänen kanssaan tuosta lonkkaluiden pitämisestä eteenpäin niin kuin jo edellä kirjoitinkin.
I arabesque
Seistään viidennessä asennossa oikea jalka edessä sivuttain yleisöön päin (vasen olkapää kohti yleisöä). Vasen jalka (yleisön puoleinen) ojennetaan ilmaan samalla kun kädet avataan ensimmäisen asennon kautta, oikea käsi olkapään tasolle eteen ja vasen käsi olkapään tasolle sivulle. Näyttämöllä oikea käsi voidaan myös nostaa hartiatasoa ylemmäksi, mutta perusmuodossaan kädet ovat hartiatasolla. Kämmenet osoittavat alaspäin ja sormet ovat pitkät, kyynärpäät ovat hieman pehmeät. Katse on suoraan oikean käden yli. Mielestäni tärkeä huomio on se, että kun kädet avataan ensimmäisestä asennosta, on katse on suoraan käsiin eikä päätä kallisteta kumpaankaan suuntaan. Tukijalkaa ei ole ensimmäisessä eikä toisessa arabeskissa kierretty maksimiaukikiertoon, jotta esimerkiksi varpailla nilkan kaari näkyisi kauniisti. Kokojalalla seistessä täysin sivulle kierretty tukijalan jalkaterä näyttäisi myös yleisöstä katsottuna kummalliselta, sillä varpaita ei näkyisi ollenkaan.
II arabesque
Aloitusasento on sama kuin edellä. Yleisön puoleinen, eli vasen, jalka nostetaan taakse ja kädet avataan ensimmäisen asennon kautta siten, että vasen käsi ojennetaan eteen ja oikea sivulle. Toisessa arabesque'issa sivulla olevaa kättä saa viedä jopa hieman takaviistoon, jolloin käden linja näkyy paremmin yleisölle. Pää kääntyy sivulle yleisöön päin ja kallistuu hieman taaksepäin.
Ensimmäinen arabesque |
Aloitusasento on sama kuin edellä. Yleisön puoleinen, eli vasen, jalka nostetaan taakse ja kädet avataan ensimmäisen asennon kautta siten, että vasen käsi ojennetaan eteen ja oikea sivulle. Toisessa arabesque'issa sivulla olevaa kättä saa viedä jopa hieman takaviistoon, jolloin käden linja näkyy paremmin yleisölle. Pää kääntyy sivulle yleisöön päin ja kallistuu hieman taaksepäin.
Toinen arabesque |
Kolmannessa arabeskissa ojennetaan yleisön puoleisen jalan sijaan toinen jalka taakse. Mikäli esimerkiksi aloitetaan épaulement croisésta oikea jalka edessä, ojennetaan vasen jalka taakse croiséehen taakse samalla kun ensimmäisen asennon kautta ojennetaan vasen käsi eteen ja oikea käsi sivulle. Katse on vasemman käden suuntaan.
IV arabesque
Neljäs arabesque on arabeskeista vaikein. Siinä on sama alkuasento kuin edellä. Vasen jalka ojennetaan ilmaan taakse samalla kun kädet nousevat ensimmäiseen. Oikea käsi ojennetaan eteen samalla kun vasen käsi viedään sivukautta taakse yhtä aikaa ylävartalon kiertyessä vasemmalle (selkä kiertyy yleisoon päin). Kädet muodostavat laskevan linjan ja pää kääntyy sekä hieman kallistuu oikealle yleisöä kohti. Minusta tärkeintä vartalon kierrossa on muistaa se, että lantioon ei haeta kiertoa, vaan nimenomaan ylävartaloon. Lisäksi keskivartalon tulee olla erittäin hyvin kannatettu. Itse ajattelen nostavani ylävartaloa ensin ylös ja vasta sitten kiertäväni sitä korkkiruuvimaisesti.
Neljäs arabesque |
Arabesque à deux bras on kahden käden arabeski, jossa molemmat kädet ojennetaan eteen tukijalan puoleisen käden ollessa hieman työjalan puoleista kättä ylempänä. Katse voi olla joko eteenpäin käsien suuntaan tai kohti yleisöä.
Arabesque à deux bras |
Arabesque allongée on pidennetty tai venytetty arabeski, jossa ylhäällä oleva jalka ja kädet muodostavat horisontaalisen linjan varpaista sormiin saakka.
Mikäli tekstini herätti ajatuksia tai kysymyksiä, otan mielelläni kommentteja vastaan!
KIITOS!!
VastaaPoistaMulle selkeyty tosi monia asioita kun luin tän postauksen! En ole ennen kuullut minkäänlaista näin seikkaperäistä selitystä arabeskistä. Esim. tunneilla kuullaan kyllä muistutuksia ristivedosta, ja mä olen mieltänyt sen niin, että vastakkainen olkapää ja vastakkainen varvas (esim. attitudessa) muodostaa linjan. Lisäksi olen tuskaillut sen kanssa, että mun arabeskit eivät näytä arabeskeiltä, koska mun asento on hirveän jäykkä. Nyt tajusin, että mä en ole avannut lonkkaa (esim. lonkan asento 1. arabeskissa), vaan olen aina ojentanut jalan taakse ns. suoraan.
Nyt kun tajusin asian, arabeskitkin näyttää heti ihan pikkuisen paremmilta.
Nämä on just niitä asioita, joita on pitänyt tavallaan itsestään selvinä, eikä kukaan ole selvittänyt näin selkeästi arabeskin anatomiaa.
Joten kiitos! :)
Kiva, jos teksti oli hyödyllinen!
VastaaPoistaKirjoitan mielikuvista vielä erikseen, mutta varsin usein opettajilla menevät mielikuvat sekä anatomiset faktat sekaisin. Lisäksi kaikilla ei ole ihan ajantasaista käsitystä anatomiasta, kun tutkimus menee koko ajan eteenpäin. :)