Toivepostaus: Pääsykoevinkkejä

Tässä postauksessani pyysin teiltä ideoita ja vinkkejä aiheista, joista haluaisitte lukea blogistani. Kiitos kaikista tähän mennessä tulleista ehdotuksista, myös mahdolliset lisäideat otetaan vastaan! :)
Yksi toiveista oli kirjoittaa pääsykokeista, joten aloitan Toivepostaus-sarjan pääsykoevinkeistä!

Valmistautuminen
Hieman koulusta riippuen pääsykokeet koostuvat erilaisista osa-alueista ja saattavat kestää yhdestä päivästä useampaan päivään. Aika usein pääsykokeissa karsitaan osa hakijoista pois, mutta joskus kaikki hakijat saavat osallistua siihen alusta loppuun saakka.

Usein pääsykokeet koostuvat koulussa opetettavien tanssilajien tunneista, jonkinlaisesta musikaalisuustestistä, haastattelusta ja joskus myös fysioterapeutin tarkastuksesta. Usein on myös improvisaatiota ja jopa ryhmätehtäviä. Opettajaopintoihin hakeutuessa on lisäksi yleensä opetusnäyte.

Mikäli pääsykoetta varten pitää laatia jonkin ennakkotehtävä, kannattaa se valmistella huolellisesti ja ajatuksella. Jos ennakkotehtävä tulee palauttaa jo ennen pääsykoetta, täytyy ehdottomasti pitää kiinni annetusta aikataulusta. Joskus myöhästyneitä tehtäviä ei arvioida ollenkaan ja jos arvioidaankin, vaikuttaa myöhässä palauttaminen usein pistemäärään. Usein pääsykokeeseen pyydetään myös ottamaan mukaan valokuva itsestä, jotta raadin on helpompi yhdistää hakijan nimi ja numero oikeaan tanssijaan.

Pääsykoepäivät ovat usein pitkiä ja joskus joutuu odottelemaan omaa vuoroaan jonkin aikaa. Suosittelen varaamaan hyvät eväät mukaan, jotta jaksaaa koko päivän. Itse suosittelen myös syömään lämpimän ruoan, mikäli pääsykoe kestää koko päivän. Monipäiväisissä pääsykokeissa riittävä lepo ja uni ovat myös tärkeitä, sillä jännittäminen ja itsensä likoon laittaminen syövät voimia!

Pukeutuminen
Mikäli pääsykokeessa kehotetaan pukeutumaan tietyllä tavalla, tulee ohjeistusta luonnollisesti noudattaa. Hakijoita saatetaan pyytää esimerkiksi balettitunnilla pukeutumaan mustaan tanssipukuun ja sukkahousuihin sekä ottamaan varvastossut mukaan. Lähes aina pääsykokeessa käytetään numerolappua, joka yleensä kiinnitetään hakaneuloilla rintojen alle pallean kohdalle. Tätä lappua ei kannata hukata pääsykokeiden aikana ja lisäksi kannattaa painaa oma hakijanumeronsa mieleen. Mahdollisissa välikarsinnoissa ei välttämättä ilmoiteta jatkoon päässeiden hakijoiden nimiä, vaan ainoastaan heidän hakijanumeronsa.

Pääsykoetyyli 

Mikäli pääsykokeessa ei ole erityistä pukukoodia, kannattaa minusta pukeutua samalla tavalla kuin tavalliselle tanssitunnille. Itse ainakin valitsisin vaatteet, joissa on mukava olla. Eräissä pääsykokeissa muistan esimerkiksi pukeutuneeni violetteihin housuihin, jotta erottuisin mustahoususisesta massasta.

Asenne
Mielestäni pääsykokeissa menestymisessä avainasemassa on oma asenne. Pääsykokeet testaavat tanssiteknillisten valmiuksien lisäksi paineensieto- ja usein myös heittäytymiskykyä. Kannattaa muistaa, että vaikka ei tulisi valituksi, se ei automaattisesti tarkoita sitä, että olisi huono tanssija. Kilpailu on kovaa ja paikkoja rajoitetusti. Kun olin itse raadissa eräässä pääsykokeessa, oli yhtä paikkaa kohti useampi hyvä hakija ja valitseminen todella vaikeaa! Ei siis pidä lannistua, vaikka paikka ei irtoaisikaan ensimmäisellä yrittämällä! Kannattaa pikemminkin miettiä, mikä pääsykokeessa sujui hyvin ja mitä voisi parantaa seuraavaa kertaa varten. Jotkut koulut antavat viimeiseen vaiheeseen saakka päässeille hakijoille pyynnöstä myös palautetta siitä, miksi he eivät tulleet valituiksi kouluun.

Helposti pääsykoetilanteessa sortuu vertailemaan itseään muihin hakijoihin, mikä saattaa aiheuttaa itselle lisästressiä. Itse ajattelen hakijana niin, etten voi tietää, millaisia opiskelijoita raati etsii. Niinpä vertailun sijaan yrittäisin keskittyä olemaan oma itseni ja suhtautumaan avoimin mielin kaikkiin pääsykokeessa annettuihin tehtäviin. Joskus asenne todella ratkaisee!

Millaisia pääsykoekokemuksia sinulla on? :)

Miten puhut itsellesi?

Pitkäperjantain päätteeksi on hyvä palata jälleen blogin pariin! Kevät on ollut tähän mennessä todella kiireinen, mutta toivon pystyväni jälleen päivittämään blogia hieman useammin. Tänään keskitytään sisäiseen puheeseen, muistakaa jälleen kommentoida ja esittää kysymyksiä! :)

Omat ajatukset ja se tapa, jolla itselleen puhuu, vaikuttavat suuresti omaan suoritukseen. Esimerkiksi monet huippu-urheilijat pyrkivät pitämään suorituksensa aikana omat ajatuksensa positiivisina sekä motivoivat omalla sisäisellä puheellaan itseään hyvään suoritukseen. Sen sijaan, että vaikeissa liikkeissä ajattelisi, miten vaikea liike on tai miten se ei viimeksi onnistunut, pyrkii urheilija pitämään omat ajatuksensa positiivisina ja yrittää valaa itseensä uskoa siitä, että kaikki menee hyvin. Omia kompastuskiviäni ovat usein piruetit. Olen huomannut, että silloin kun sisäinen puheeni on positiivista sekä vakuutan itselleni osaavani, sujuvat ne usein paljon paremmin kuin jos jo lähtökohtaisesti ajattelen, ettei piruetti varmasti nyt onnistu kun ei viimeksikään onnistunut.

Vaikka pyrkii tsemppaamaan itseään koko ajan tanssiessaan, se ei silti tarkoita sitä, etteikö omaa toimintaansa voisi tarkastella kriittisesti ja pyrkiä parantamaan sitä. Jos piruetti esimerkiksi ei onnistu, voi jälkikäteen yrittää miettiä, mikä meni vikaan ja seuraavalla kerralla rohkaista itseään ajattelemaan, että nyt piruetti menee jo varmasti aikaisempaa kertaa paremmin. Joitain asioita pitää toki harjoitella pidempään, mutta rohkaisen kaikkia kokeilemaan itsensä piiskaamisen sijaan itsensä kannustamista. Kehittyminen on aina helpompaa, kun itse suhtautuu itseensä positiivisesti ja antaa itselleen mahdollisuuden kehittyä. Mikäli jo lähtökohtaisesti ajattelee olevansa toivoton tapaus, on kehittyminen huomattavasti hankalampaa kuin silloin, jos suhtautuu itseensä positiivisesti. Itse yritän ajatella niin, että myös virheistä oppii jotain eikä niitä tule turhaan pelätä.

Positiivisuutta!

Miten sinä puhut itsellesi tanssiesssasi?

Oma balettitarinani, osa 5: Vaakalaudalla

Taas on Throwback Thursday ja oma balettitarinani saa jatkoa! Luulen tosin tämän osan olevan postaussarjan viimeinen. Tässä postauksessa kerron opetusurani tähän mennessä suurimmasta takaiskusta: loukkaantumisesta ja sen seurauksista. Toivottavasti omaa balettitarinaani on ollut mukavaa lukea, muistakaa että kommentit ovat aina tervetulleita! :)

Tanssinopettajan ammatti ei ollut minulle koskaan ainoa vaihtoehto. Olin hyvä koulussa ja minulla oli useita eri uravaihtoehtoja, vahvimpana niistä jossain vaiheessa kauppatieteen opinnot! Olin muutenkin pitkään sitä mieltä, ettei minusta ainakaan tule tanssinopettajaa. Kun kuitenkin lopulta ajauduin tanssinopettajaksi, olen aina siitä lähtien tuntenut ammattini omakseni enkä ole oikeastaan voinut kuvitellakaan enää tekemäni mitään muuta työtä. Tanssinopettajan ammatissa leipä on hyvin kapea, mutta koen silti työni todella antoisaksi. Niinpä olin kauhuissani, kun kerran loukkaannuin melko pahasti ja jouduin miettimään mitä teen, mikäli en kuntoudukaan enää opetuskykyiseksi. Koin että minulla on edelleen muitakin uravaihtoehtoja, mutta yksikään niiltä ei tuntunut kovinkaan houkuttelevalta tanssinopettajan ammattiin verrattuna. Sanotaan, että vasta kun jotain menettää, tietää miten tärkeää se on itselle. Allekirjoitan tämän sanonnan täydestä sydämestäni!

Tanssivammojen tyypilliset kohdat

Onneksi kuntouduin loppujen lopuksi hyvin eikä vamma enää vaivaa minua millään tavalla. Opin kuitenkin olemaan eri tavalla kiitollinen omasta kehostani aikaisempaan verrattuna. Vaikka kehoni ei ole täydellinen balettikeho, se kuitenkin toimii ja pystyn tanssimaan. Se on jo aika paljon verrattuna siihen, millainen tilanne pahimmillaan oli!

Onko sinulla ollut vastaavanlaisia kokemuksia? Miten olet toipunut?

Oppimaan oppiminen

Olen tällä viikolla pohtinut paljon oppimaan oppimista. Usein kun tanssitunnilla opetellaan jotain uutta ja varsin hankalaakin asiaa, monet oppilaat turhautuvat. Jotkut vaipuvat epätoivoon ja rupeavat jopa itkemään, toiset suuttuvat ja kieltäytyvät ehdottomasti harjoittelemasta omasta mielestään mahdotonta liikettä. Minulla on tällaisissa tilanteissa tapana rauhoitella oppilaita kertomalla, että asia on uusi ja on ihan normaalia, että sen oppiminen on hankalaa. Joillain ihmisillä on sellainen temperamentti, että he turhautuvat saman tien, mikäli jokin asia ei heti suju. Tällaisia oppilaita yritän todella paljon kannustaa sietämään alun epäonnistumista ja kerron, että käytännössä mitä vain on mahdollista oppia, kun jaksaa harjoitella ja yrittää parhaansa.

Kuva

Yritän aina opettajana korostaa, että tanssitunnilla ollaan oppimassa asioita eikä haittaa, jos kaikki ei heti onnistu. Olen muun muassa usein verrannut uuden liikkeen harjoittelua siihen, kun pieni lapsi opettelee kävelemään. Hän kaatuu aluksi monta kertaa, ja vasta sitkeän yrittämisen jälkeen kävely alkaa vähitellen sujua. Monesti kerron myös, että vaikka olen opettaja, täytyy minunkin edelleen hioa omaa balettitekniikkaani. Tästä usein pääsemme myös siihen, että vaikka jokin asia ei suju balettitunnilla, niin yleensä taas jokin toinen juttu onnistuu helposti. Jotkut ovat luonnonlahjakkuuksia pirueteissa, toisilta taas hyppääminen sujuu kirjaimellisesti kuin tanssi. Joillain on luonnostaan hyvä jalannousu ja kauniit linjat, mutta toiset taas loistavat nopeudessa ja ketteryydessä. Hyviä puolia kannattaa aina miettiä omalla kohdalla, mutta samalla toki kannattaa pitää mielessä se, että ihmisillä on  yleisesti taipumus harjoitella mieluummin niitä asioita, joissa he ovat jo valmiiksi hyviä. Sen vuoksi rohkaisen oppilaitani myös treenaamaan heille itse vaikeita liikkeitä tai ominaisuuksia.

Millainen oppija sinä olet? Oletko sitkeä puurtaja vai meinaavatko tavarat lentää, jos jokin ei heti onnistu?

Ajatuksen voimalla

Olen pitkään ollut ihminen, joka jää murehtimaan ja märehtimään omia virheitään. Jos olen mokannut, olen ahdistunut siitä niin paljon, että eteenpäin menemisen sijaan olen jäänyt pelkäämään ja odottamaan seuraavaa virhettä. Tämä on johtanut jopa siihen, että lopetin tilaisuuden tullen esiintymisen kokonaan, kun ahdistuin pelkästä virheen mahdollisuudesta. On kamala tilanne mokata näyttämöllä, kun on satojen silmäparien katseen kohteena.

Virheiden pelosta on lisäksi tullut itseään ruokkiva riesa. Olen epäonnistuttuani usein ajatellut, etten osaa enää yhtään mitään ja ollut myös sitä mieltä, että olen ihmisenäkin kaikin puolin epäonnistunut, kun taas kerran mokasin. Oma sisäinen negatiivinen puheeni ei ole luonnollisestikaan auttanut asiaa yhtään; usein olen sen seurauksena tehnyt vain lisää virheitä! "En osaa edes näin yksinkertaista asiaa, en osaa siis mitään ja olen muutenkin huono ihminen!" on ollut oma ajatukseni tehtyäni virheen.Tästä kehästä  irti pääseminen on ollut minulle todella vaikeaa, mutta nyt näen jo valoa tunnelin päässä!

Virheitä sattuu aina ja kaikille, enkä oikein usko, että esimerkiksi ammattiesiintyjälle osuu kovinkaan montaa (jos yhtäkään) virheetöntä esiintymistä kohdalle uran aikana. Tärkeintä onkin mielestäni se, miten virheiden tekemisen ja mokaamisen pelosta pääsee eteenpäin. Harjoitteleminen on usein aika virhekeskeistä - omasta tekemisestään ja usein virheistään saa palautetta ja sitten pyritään opettelemaan pois virheistä. Esiintymistilanne on kuitenkin erilainen kuin harjoitustilanne, sillä esityksessä virheitä pyritään luonnollisesti välttämään. Usein on sellainen olo, että harjoituksissa ei ole hyvä mokata, mutta esiintyessä ei ainakaan saa mokata! Tämä luo aika isoja paineita esiintyjälle, joka usein kaiken lisäksi kasaa itse omille harteilleen kaikista suurimmat paineet.

Minulle on monesti sanottu, että kukaan ei ole välttämättä edes huomannut virhettäni tai jos onkin, sillä ei ole kokonaisuuden kannalta ollut merkitystä. Tämä ei ole kuitenkaan koskaan riittänyt minulle; minä tiedän mokanneeni eikä siinä kenenkään toisen mielipide auta. Elämä on kuitenkin aika vaikeaa, jos  koko ajan pelkää epäonnistuvansa eikä onnistumisen elämyksiä tule. Tai jos jossain onnistuu, ajattelee vain että se oli puhdasta sattumaa tai tuuria eikä omaa ansiota. Tärkeintä omalla kohdallani olikin hyväksyä se, että minä saan tehdä virheitä. Tämän jälkeen minun piti vielä opetella ajattelemaan, että kun teen virheen, päästän siitä irti. Tiedostan tekemäni virheen, jotta voin myöhemmin palata siihen - en moittiakseni ja soimatakseni itseäni, vaan oppiakseni siitä pois. Tämä poisoppiminen ei kuitenkaan tapahdu siinä tilanteessa, jossa virhe sattuu. Tilanteen aikana totean vain mokanneeni ja jatkan eteenpäin. "I'll think about it tomorrow", kuten Scarlett sanoi Tuulen viemäässä. Olen huomannut, että kun annan itselleni luvan tehdä virheitä, teen niitä monesti vähemmän kuin niitä pelätessäni ja stressatessani mokaamisesta. Kun en jää kiinni virheisiin, pystyn lisäksi  iloitsemaan niistä asioista, joissa sillä hetkellä onnistun.

Osalle tällainen ajattelu on varmasti aivan itsestään selvää, mutta minulla virheiden pelosta ylipääseminen on ollut valtavan oivalluksen hetki ja todellinen ahaa-elämys. Kun kuitenkin ymmärsin tämän asian, sain itseni heti kiinni ajattelemasta, miksi en ymmärtänyt tätä jo aikaisemmin - kyse ei kuitenkaan ole mistään kvanttifysiikasta. Sen sijaan, että olisin jäänyt märehtimään omaa tyhmyyttäni ja yksinkertaisuuttani, päätin kuitenkin olla iloinen siitä, että oivalsin asian sentään jo silloin enkä vasta kymmenen vuoden kuluttua. Ajattelun voima on kerrassaan ihmeellinen!

Rauhoittava merenranta