sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Baletin perusteet, osa 6: Pään asento ja katse

Maaliskuun ensimmäisen päivän kunniaksi tänään baletin perusteissa syvennytään pään asentoihin sekä katseeseen. Tekstissä sivutaan myös ilmeitä ja ilmaisua. Kommentit ja kysymykset ovat enemmän kuin tervetulleita - aiheesta ja sen vierestä!

Pään asennot

Pään asennolla ja kasvojen ilmeillä on suuri merkitys baletissa. Ilman pään kallistuksia ja kääntöjä mikään poosa tai asento ei näytä viimeistellyltä, ja näin ollen pään liikkeitä aletaankin harjoitella heti ensimmäisellä luokalla. Lisäksi kasvojen ilmeet ja etenkin katse vaikuttavat poosaan. "Kuolleen kalan" tyyppinen tyhjä katse ei tuo kovinkaan paljon ilmaisua tanssiin.

Pään ja katseen käyttöä aletaan harjoitella heti, kun käsien asennot ovat selvät, esimerkiksi katse lisätään ensimmäiseen port de bras'han sekä preparaation (kun käsi avataan esimerkiksi tankosarjassa alkumusiikilla perusasennosta toiseen asentoon).

Ilmeet ja ilmaisu

Baletissa, kuten muissakin esiintymislajeissa, on tärkeää, etteivät kasvot kuvasta tahattomasti tanssijan jännitystä tai hermostuneisuutta. Monet alkavat huomaamattaan esimerkiksi jännittää niska-hartiaseutuaan tai purra huultaan, kun ovat jännittyneitä. Myös erilaisia irvistyksistä tai kasvoille jähmettyneestä hymystä tulisi päästä mahdollisimman pian eroon. Monet baletinopettajat kehottavatkin oppilaita olemaan näyttämättä omaa harmistumistaan, mikäli esimerkiksi piruetti menee pilalle, sillä siitä tulee helposti tapa. Olen huomannut, että jotkut tanssijat saattavat näyttää jopa vihaisilta silloin, kun keskittyvät todella paljon. Itsekin sain aikoinaan paljon kommentteja omalta baletinopettajaltani siitä, etten saisi näyttää kiukkuiselta. Itse tällaisia maneereja on vaikea huomata, joten opettajan ja kanssaopiskelijoiden apu on kullanarvoista.

Katse


Oikein kohdistettu katse tuo tanssijan olemukseen itsevarmuutta ja paljon luonnetta myös itse liikkeeseen. Tanssija voi kohdistaa katseensa esimerkiksi siihen suuntaan, johon hän liikkuu tai yleisöön. Lisäksi tanssija voi katsoa pariaan, jonka kanssa tanssii. Katseen selkeä fokus auttaa myös tanssijaa säilyttämään tasapainonsa sekä tietoisuutensa suunnista, esimerkkinä vaikkapa piste piruetteja pyöriessä.

Kun katsotaan ylös tai alas, tulisi tanssijan olla tietoinen siitä, ettei leuka nouse tai laske liikaa. Kun pään asento on liioiteltu, yleisö ei enää näe tanssijan kasvoja, jolloin ilmaisu luonnolliseti kärsii.

Gisellen ilmaisua
Kuinka paljon sinä kiinnität huomiota kasvojen ilmeisiin ja pään asentoon omilla balettitunneillasi?

4 kommenttia:

  1. Pään asentoon kiinnitän paljonkin huomiota, mutta ilmeiden osalta yritän vain välttää pahimmat keskittymisirvistykset :D

    VastaaPoista
  2. Ilmeet aiheuttavat minustakin eniten päänvaivaa! :)

    VastaaPoista
  3. Niin aiheuttavat, eikä niihin useinkaan liikkeisiin keskittyessään ehdi kiinnittää pahemmin huomiota. (Tämä pätee myös voimistelussa).
    https://tanssitytto.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, ilmeet aiheuttavat varmasti haasteita monissa esittävissä lajeissa!

      Poista

Kerro ajatuksesi!