Ensimäisellä kerralla ratkaisuni lopettaa oli varsin spontaani, sillä halusin kaverini innottamana kokeilla taitoluistelua. Luistelu oli mielestäni ihan kivaa, mutta palasin kuitenkin yhden lukuvuoden jälkeen takaisin balettitunneille. Totesin baletin enemmän omaksi lajikseni.
Toisen kerran lopetin baletin lukioikäisenä. Olin jo jonkin aikaa kokenut, etten edisty baletissa ollenkaan ja lisäksi tunsin väärän tekniikan vuoksi jatkuvaa kipua polvissani. En osannut aktivoida aukikiertoa lonkista asti, vaan väänsin jalat auki jalkateristä, mikä luonnollisesti aiheutti kipua polviin. Olin mielestäni liian nuori kärsimään polvikivuista, joten lopetin baletin hetkeksi kokonaan ja kokeilin muita tanssilajeja laidasta laitaan. Palasin puolen vuoden pituisen tauon jälkeen balettitunneille, mutta ainoastaan ylläpitääkseni tekniikkaa - koin tuolloin vahvasti olevani enemmän nykytanssija kuin baletti-ihminen. En voinut kuvitellakaan enää innostuvani baletista.
Baletti alkoi kuitenkin vähitellen jälleen kiinnostaa minua, mutta kunnolla se imaisi minut mukaansa vasta opettajaopintoja aloittaessani. Kun tanssitekniikkani parani ja polvikivut hävisivät kokonaan, koin taas edistyväni baletissa. Sain lisäksi todella paljon lisää motivaatiota ja intoa baletin opettamisesta, mistä avautui minulle täysin uusi maailma! Samalla tiellä ollaan edelleen - baletti on ihanaa!
Kuva |
Oletko sinä koskaan harkinnut lopettavasi balettia? Jos olet, miksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro ajatuksesi!