Lukuvuosi on jo varmasti kaikissa tanssikouluissa saatu viimeistään nyt päätökseen; tosin kesätuntejahan järjestetään monissa kouluissa! Helsingin kansainvälinen balettikilpailu vierähti samoin kuin tanssin päivä ja monet muut tanssitapahtumat, kevätnäytöksistä puhumattakaan! Koska lukuvuosi oli omalla kohdallani kiireinen, ehdin vasta näin lauantai-illan kunniaksi syventyä katsomaan Kansallisbaletin Pieni merenneito -balettia. Täytyy todeta, että Erika Turusen luomat merenneitoasut ovat visuaalisesti aivan mykistyttäviä! En ole ihan varma, mitä mieltä olen kertojaäänen käyttämistä (samaa keinoahan koreografi Kenneth Greve käytti myös Lumikuningattaressa). Pohdin jälleen kerran, selkeyttääkö kertoja baletin tarinaa vai viekö se pois katsojan omaa tulkintaa aiheesta. Tarinan juonenhan voi lukea käsiohjelmasta, mutta minusta on baletin aikana ihanaa rakentaa oma käsitys tarinasta eikä minua haittaa, vaikka kaikki yksityiskohdat eivät heti aukeaisikaan. Mitä mieltä te olette?
Pieni merenneito |
Tämä lukukausi meni kyllä todella nopeasti! Kevätnäytöksetkin on jo viikkoja sitten pidetty, ja siihen loppui mun baletti. Olisin kyllä halunnut kesätunneille, mutta pitkän matkan takia en päässyt. Syksyllä olisi sitten aikomuksena myös tanssikoulun vaihto, mikäli lukujärjestykset sopivat omiin menoihini myös. Jollei sovi, niin pitää sitten jatkaa vain vanhassa. :/
VastaaPoistaPostaustoiveena minulla olisi se, että voisit laatia kesälle treeni/harjoitusohjelman, mikä olisi balettiin liittyvä ja sisältäisi venyttelyä!! Itse kun tuntuu niin vaikealta ryhtyä mihinkään. Olisi mahtavaa seurata jotain oikeaa treenikalenteria! Ettei sitten syksyllä ole ihan rapakunnossa, kun tanssii taas. :D
Olisi myös kiva, jos haluasit esitellä vaikka kärkitossukokoelmasi, tanssitarvikkeet tms. tai venyttelyrutiinisi ja kesäsuunnitelmat liittyen balettiin! Siinä jotain postausideoita, jotka olisivat mielenkiintoisia minulle.
Hyvää kesää! :)
Hei,
PoistaKiitos kommentistasi, toivottavasti pääset syksyllä haluamaasi tanssikouluun! :)
Kärkitossukokoelmani on todella vaatimaton, sillä olen säästänyt ainoastaan kaksi paria käyttökelpoisia tossuja ja sitten aivan ensimmäiset varvastossuni.
Tanssivaatteita voisin toki miettiä jollain tapaa esitteleväni. Olen huomannut oman suhteeni niihin olevan aika erilaisen kuin monilla muilla blogisteilla, mutta ehkä tätä ideaa voisi jotenkin työstää omaan blogiini sopivaksi. Kiitos myös treeniohjelmaideasta, katsotaan mihin kyvyt riittävät!
Oikein ihanaa kesää myös sinulle! :)
Tuo kesätreeniohjelma olisi kyllä tosi kiva. Saattaa tosin olla työläs toteuttaa :).
VastaaPoistaOlen pohtinut kesätreeniohjelmaa ja yritän kirjoittaa siitä jotain. Monet asiat ovat kuitenkin sen verran yksilöllisiä, että niihin on vaikea ulkopuolisena ottaa kantaa. :)
Poista