Tanssijan jalat
Useiden tanssijoiden jalat eivät välttämättä sopisi mainokseen, jossa on tarkoitus esitellä hyvinhoidettuja jalkoja. Etenkin varpailla tai paljain jaloin tanssiessa jalat usein hiertyvät ja niiden iho kovettuu. Koska kuitenkin vietämme paljon jalkaa omien jalkojemme päällä, on niiden hoitaminen erittäin tärkeää. Mikäli jalkojen hoidon laiminlyö tai käyttää esimerkiksi epäsopivia kenkiä, saattaa kohdata erilaisia ongelmia. Yleisimpiä niistä taitavat olla vaivaisenluut, vasaravarpaat sekä esimerkiksi jalka- tai kynsisieni. Mielestäni jalkoja tulisikin hoitaa päivittäin ongelmien välttämiseksi.
Kuva |
Puhdistaminen
Jalat tulee pestä huolellisesti joka päivä, myös varpaiden välistä. Puhdistamiseen voi käyttää tavallista suihkugeeliä, kunhan huuhtelee sen huolellisesti pois lopuksi. Pesemisen lisäksi jalat tulee kuivata huolellisesti, erityisesti varpaiden välit! Kosteisiin varpaidenväleihin saattaa nimittäin jäädä muhimaan jalkasieni, joka on kiusallinen vaiva ja saattaa pahimmillaan levitä myös kynsiin.
Kynnet
Etenkin kärkitossutyöskentelyssä on tärkeää, että varpaiden kynnet on leikattu. Kynnet tulisi leikata suoraan linjaan, eli niiden reunoja ei pidä pyöristää. Muuten varpaiden kynnet saattavat alkaa kasvaa sisäänpäin.Varpaiden kynsien tulisi olla lyhyet, mutta kannattaa huomioida, että liian lyhyet varpaankynnet haittaavaat kärkitossutyöskentelyä aiheuttaen kipua. Sama pätee myös liian pitkiin varpaankynsiin. Itse leikkaan omat varpaankynteni kynsileikkurilla, jolloin ne on mielestäni helpompi saada suoraan linjaan.
Varpaankynnet |
Sisäänkasvanut kynsi tarkoittaa käytännössä sitä, että väärin leikatun, teräväreunaisen tai lohjenneen kynnen reuna painautuu kynsivallia vasten. Kynsivalli aristaa tai siinä tuntuu pistävää kipua, jota sukan tai kengän pitäminen jalassa usein pahentaa. Vaivaa voi varovasti yrittää helpottaa lämpimällä jalkakylvyllä ja asettamalla hieman pumpulia kynnen reunan alle, mikä estää kynnen painumisen ihoa vasten. Jos kynsi ei myöskään ole tulehtunut, voi siihen varovasti levittää antiseptistä voidetta. Kannattaa myös varmistaa, ettei esimerkiksi viereinen varvas paina kynttä. Mikäli ongelma ei helpotu, tulee kääntyä lääkärin puoleen.
Rakot ja hiertymät
Rakko (rakkula), vesikello tai hiertymä on ihoon tai ihon alle syntynyt nestekertymä, joka syntyy äkillisen tai jatkuvan kitkan ja hankauksen seurauksena. Hiertymiä ja rakkoja syntyy uusien ja jalkaan vielä muotoutumattomien kenkien käyttöönottovaiheessa, pitkillä kävelyretkillä, vaelluksilla sekä urheillessa ja varpaan kärjillä tanssittaessa. Niiden muodostumista voi estää esimerkiksi käyttämällä erityistä rakonestopuikkoa tai vaikkapa teippaamalla ne alueet, jotka hankaavat tossun sisällä. Myös talkin käyttäminen ehkäisee rakkojen syntymistä.
Rakkojen ennaltaehkäisyyn kannattaa panostaa, koska viattomalta tuntuva, pieni ihon hiertymä tai rakko on kipeä, rajoittaa liikkumista ja voi pilata esityksen. Ihorikko voi myös märkiä ja toimia bakteerien kulkureittinä. Hyvin rasvattuun ihoon ei synny rakkoja niin herkästi kuin kuivaan ihoon, joten jalkoja kannattaa rasvata aina niiden pesemisen jälkeen.
Kun rakko on syntynyt, sitä ei kannata puhkaista, vaan suojata esimerkiksi rakkolaastarilla. Rakkoon kohdistuvaa painetta voi myös keventää esimerkiksi erityisellä huopalevyllä, joka kiinnitetään haavateipillä. Ison rakon voi tarvittaessa puhkaista sivulta esimerkiksi puhtaalla neulalla. Iho painetaan puhkaistun rakon päälle, jolloin se tyhjenee. Tämän jälkeen rakko tulisi suojata laastarilla.
Muuta
Kannattaa aina käyttää puhtaita sukkia tai sukkahousuja, jotka ovat oikean kokoisia - eivät liian pieniä tai isoja. Ei myöskään kannata laittaa jalkaan hiestä märkiä tossuja, vaan antaa niin kuivua kunnolla ennen seuraavaa käyttöä.
Jalkoja kannattaa myös kuoria kovettumien ehkäisemiseksi, itse kuorin omat jalkani kerran viikossa. Näin kesäaikaan myös rannalla rantahiekassa käveleminen toimii aika hyvänä kuorintana! ;)
JoAnna Schmidt |
Seuraavalla kerralla perehdyn jalkojen vahvistamiseen ja kerron myös oman mielipiteeni nilkkojen venyttämisestä! Ennen sitä minua kuitenkin kiinnostaisi kuulla, miten te hoidatte omia jalkojanne?
Olen tosi huono hoitamaan jalkoja. Satunnaisesti liotan tai pidän savinaamiossa, sekä tietysti hoidan rakot, kovettumat yms jos niitä ilmestyy, ja leikkaan kynnet :). Muuten saavat elää ihan omaa elämäänsä :D.
VastaaPoistaJos ongelmia ei ole, niin silloin ei välttämättä olekaan tarvetta sen kummempaan hoitoon. :)
Poista