Tasapainoilua baletin maailmassa

Löysin netissä surffaillessani seuraavan pätkän, jossa tähtitanssija Minna Tervamäki puhuu minusta tärkeistä asioista. Siitä, miten pitää osata rauhoittua ajoissa eikä pilata kuntoutumista sillä, että lähtee rehkimään liian pian ja liian suurella intensiteetillä.

Videoon pääsee tästä.

Kuva lainattu täältä.

Ajatuksen voimalla

Olen pitkään ollut ihminen, joka jää murehtimaan ja märehtimään omia virheitään. Jos olen mokannut, olen ahdistunut siitä niin paljon, että eteenpäin menemisen sijaan olen jäänyt pelkäämään ja odottamaan seuraavaa virhettä. Tämä on johtanut jopa siihen, että lopetin tilaisuuden tullen esiintymisen kokonaan, kun ahdistuin pelkästä virheen mahdollisuudesta. On kamala tilanne mokata näyttämöllä, kun on satojen silmäparien katseen kohteena.

Virheiden pelosta on lisäksi tullut itseään ruokkiva riesa. Olen epäonnistuttuani usein ajatellut, etten osaa enää yhtään mitään ja ollut myös sitä mieltä, että olen ihmisenäkin kaikin puolin epäonnistunut, kun taas kerran mokasin. Oma sisäinen negatiivinen puheeni ei ole luonnollisestikaan auttanut asiaa yhtään; usein olen sen seurauksena tehnyt vain lisää virheitä! "En osaa edes näin yksinkertaista asiaa, en osaa siis mitään ja olen muutenkin huono ihminen!" on ollut oma ajatukseni tehtyäni virheen.Tästä kehästä  irti pääseminen on ollut minulle todella vaikeaa, mutta nyt näen jo valoa tunnelin päässä!

Virheitä sattuu aina ja kaikille, enkä oikein usko, että esimerkiksi ammattiesiintyjälle osuu kovinkaan montaa (jos yhtäkään) virheetöntä esiintymistä kohdalle uran aikana. Tärkeintä onkin mielestäni se, miten virheiden tekemisen ja mokaamisen pelosta pääsee eteenpäin. Harjoitteleminen on usein aika virhekeskeistä - omasta tekemisestään ja usein virheistään saa palautetta ja sitten pyritään opettelemaan pois virheistä. Esiintymistilanne on kuitenkin erilainen kuin harjoitustilanne, sillä esityksessä virheitä pyritään luonnollisesti välttämään. Usein on sellainen olo, että harjoituksissa ei ole hyvä mokata, mutta esiintyessä ei ainakaan saa mokata! Tämä luo aika isoja paineita esiintyjälle, joka usein kaiken lisäksi kasaa itse omille harteilleen kaikista suurimmat paineet.

Minulle on monesti sanottu, että kukaan ei ole välttämättä edes huomannut virhettäni tai jos onkin, sillä ei ole kokonaisuuden kannalta ollut merkitystä. Tämä ei ole kuitenkaan koskaan riittänyt minulle; minä tiedän mokanneeni eikä siinä kenenkään toisen mielipide auta. Elämä on kuitenkin aika vaikeaa, jos  koko ajan pelkää epäonnistuvansa eikä onnistumisen elämyksiä tule. Tai jos jossain onnistuu, ajattelee vain että se oli puhdasta sattumaa tai tuuria eikä omaa ansiota. Tärkeintä omalla kohdallani olikin hyväksyä se, että minä saan tehdä virheitä. Tämän jälkeen minun piti vielä opetella ajattelemaan, että kun teen virheen, päästän siitä irti. Tiedostan tekemäni virheen, jotta voin myöhemmin palata siihen - en moittiakseni ja soimatakseni itseäni, vaan oppiakseni siitä pois. Tämä poisoppiminen ei kuitenkaan tapahdu siinä tilanteessa, jossa virhe sattuu. Tilanteen aikana totean vain mokanneeni ja jatkan eteenpäin. "I'll think about it tomorrow", kuten Scarlett sanoi Tuulen viemäässä. Olen huomannut, että kun annan itselleni luvan tehdä virheitä, teen niitä monesti vähemmän kuin niitä pelätessäni ja stressatessani mokaamisesta. Kun en jää kiinni virheisiin, pystyn lisäksi  iloitsemaan niistä asioista, joissa sillä hetkellä onnistun.

Osalle tällainen ajattelu on varmasti aivan itsestään selvää, mutta minulla virheiden pelosta ylipääseminen on ollut valtavan oivalluksen hetki ja todellinen ahaa-elämys. Kun kuitenkin ymmärsin tämän asian, sain itseni heti kiinni ajattelemasta, miksi en ymmärtänyt tätä jo aikaisemmin - kyse ei kuitenkaan ole mistään kvanttifysiikasta. Sen sijaan, että olisin jäänyt märehtimään omaa tyhmyyttäni ja yksinkertaisuuttani, päätin kuitenkin olla iloinen siitä, että oivalsin asian sentään jo silloin enkä vasta kymmenen vuoden kuluttua. Ajattelun voima on kerrassaan ihmeellinen!

Rauhoittava merenranta

Tervehdys!

Hei ja tervetuloa!

Ruudun tällä puolella kirjoittaa tanssinopettaja. Elämä on jatkuvaa tasapainoilua - välillä se löytyy, mutta toisinaan leijutaan tasapainottomuuden tilassa! Hyppää kyytin!

Nuorallatanssija