sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Vinkkejä!

Näin sunnuntain ja Lucian päivän ratoksi ajattelin ilahduttaa teitä muutamalla vinkillä! Mikäli ette ole jo tutustuneet Royal Ballet'n muutama viikko sitten livenä lähettyihin Pähkinänsärkijän harjoituksiin, löydätte videon täältä. Suosittelen lämpimästi tutustumaan! :)

Tiedättehän myös, että joulupäivänä YLE Teemalta tulee Lumikuningatar-baletti, joka on kuvattu syksyllä 2014. Taltioinnissa nähdään päärooleissa isoäitinä näyttelijä Krista Kosonen, Kerttuna ensitanssija Maria Baranova, Kaina ensitanssija Sergei Popov ja Lumikuningattarena ensitanssija Tiina Myllymäki. Tämä sama Lumikuningatar-baletin taltiointi esitettiin myös Finnkinon elokuvateattereissa keväällä 2015.

Lumikuningatar

lauantai 12. joulukuuta 2015

Open joulutohinat

Huh, venähtipä bloggaustauko pitkäksi! Blogi ja te lukijat olette kyllä olleet mielessäni, mutta tämä syksy on ollut huomattavasti normaalia kiireisempi omalla kohdallani! Kohta kuitenkin koittaa joululoma, jolloin blogillekin on taas enemmän aikaa! Muutama toive on edelleen toteuttamatta, mutta uusiakin saa mielellään esittää! :)

Loppusyksy on omalla kohdallani vierähtänyt lähinnä oppilasnäytösvalmistelujen parissa. Koreografioiden laatimisen sekä harjoittamisen lisäksi opettaja kun huolehtii niin puvustuksesta kuin näytöksen käytännönkin asioista. Siinä vaiheessa kun näytöstä edeltävänä iltana opetusten jälkeen vielä viimeistelee tyllihameita, alkaa olla kieltämättä aika lailla kaikkensa antanut olo! Olen yleensä kova stressaamaan näytöksistä, sillä tietenkin toivon niiden aina sujuvan hyvin ja oppilaiden kokevan onnistumisen elämyksiä. Tänä vuonna olen  yrittänyt ottaa hieman rauhallisemmin, sillä sekä minä että oppilaat emme voi tehdä enempää kuin parhaamme! Kaikesta yrittämisestäni  huolimatta uni ei kyllä oikein tullut silmään näytöstä edeltävänä iltana. ;)

Pähkinänsärkijä

Miten teidän näytöksenne ovat sujuneet? :)